Sotahuuto 2/18

 

Embed or link this publication

Description

Pelastusarmeijan kuukausijulkaisu

Popular Pages


p. 1

Pelastusarmeija Helmikuu 2018 2 € SOTAHUUTO Sivut 4–7, 9–11 Meidän rakkaustarinamme Sivu 12 Ei vain kukkia ja suklaata SOTAHUUTO 1

[close]

p. 2

Miten DOOG-sovellus toimii? Doogit ovat hyväntekeväisyysvaluuttaa, jota yritykset voivat sijoittaa mainoksiinsa. Sinä voit ladata näitä yritysten vapauttamia doogeja ja päättää mihin ne lahjoitetaan. Löydät Pelastusarmeijan hyväntekeväisyyskohteiden listalta. 1. Avaa sovellus ja katso ajankohtaiset kampanjat. 2. Kohdista puhelimesi kamera mainoksen päälle ladataksesi doogeja. 3. Valitse hyväntekeväisyyskohde ja paina ”Lahjoita”. 4. Lahjoituksesi on tehty. Aikaa koko prosessiin meni vain muutama sekunti! 2 SOTAHUUTO

[close]

p. 3

SOTAHUUTO | KRIGSROPET | PELASTUSARMEIJAN LEHTI | HELMIKUU 2018 | 2 € TÄSSÄ NUMEROSSA 04 MEIDÄN RAKKAUSTARINAMME: ARJEN KULTAREUNAA 08 TÄSSÄ KUUSSA 09 MEIDÄN RAKKAUSTARINAMME: SIELUNKUMPPANIT SUOMESSA 12 KAPPALAISEN KERTOMAA 13 CEDIN REISSULLA 14 EI VAIN KUKKIA JA SUKLAATA 18 KRIGSROPET – KOLUMN 18 VÅR KÄRLEKSHISTORIA: EN GULDKANT I VARDAGEN 20 ARMEIJASSA TAPAHTUU 22 SYVÄSUKELLUS LAULUKIRJAAN © ChelseyLea Photography 09 SOTAHUUTO 3

[close]

p. 4

Meidän rakkaustarinamme Arjen kultareunaa Temppelin sotilaat Margareta “Maggan” ja Kaj ”Kaitsu” Silander (77-vuotiaita molemmat), ovat tunteneet toisensa lapsuudesta asti. – Olimme aluksi ystäviä ja sitten rakastavaisia. Vuosien varrella ystävyys ja rakkaus on vain syventynyt. Margareta ja Kaj vihittiin Temppelin sotilaiksi samanaikaisesti 1950-luvun puolessavälissä, mutta he ovat molemmat olleet mukana Armeijassa jo aivan lapsesta asti. – Vanhempani olivat upseereita, Margareta paljastaa. – Siinä mielessä olen ollut pelastusarmeijalainen jo ennen syntymääni! Mutta toki henkilökohtainen ratkaisuni tuli myöhemmin. – Asuin lapsuuteni tässä ihan lähellä, Rööperissä (Helsingin Punavuoressa). Aloin neljävuotiaana käydä Armeijan pyhäkoulussa. Siihen aikaan Temppelissä järjestettiin lasten viikkoja, jolloin pääsimme katsomaan täällä filmejä. Noina iltoina Temppeli oli tupaten täynnä paikallisia viikareita! Kaj muistelee. – Isäni oli Kajn pyhäkoulunopettaja. Kun Kaj oli kerran kipeänä, niin isäni kävi kysymässä heillä kotona, miten ”Pikku-Kaj” voi. Ei hän silloin tiennyt, että kävi vierailulla tulevan vävypoikansa luona, Margareta naurahtaa. Ei voida kuitenkaan puhua rakkaudesta ensi silmäyksellä, sillä Kaj ja Margareta kävivät samaa kansakoulun ensimmäistä luokkaakin – toisistaan tietämättä! – Se selvisi vasta vuosien jälkeen, kun olimme jo menneet naimisiin. Hän ei tehnyt minuun vaikutusta tuolloin, vaan olin ihastunut erääseen toiseen, Margare- ta naurahtaa. Kolmannella luokalla Margareta siirtyi tyttökouluun, ja Kaj kävi kansakoulun perinteiset neljä luokkaa. Margareta kertoo, miten he oppivat tuntemaan toisensa Temppelin toiminnan tohinassa: – Kasvoimme yhdessä muiden nuorten ympäröimänä. Osallistuimme partioon ja leireille, ja näin tutustuimme pikkuhiljaa toisiimme. Perinteisessä mielessä emme seurustelleet. Meillä molemmilla oli monia ystäviä ja ”mielitiettyjä” – se oli luonnollista, kasvoimme yhdessä isona joukkiona. Ystävyydestä tunteet sitten syvenivät. – Musiikki ja torvensoitto oli minulle tärkeää. Olin partiossa, ja siellä Torsten Wahlström soitti pasuunaa – se innosti minua. Kotiani vastapäätä oli osto- ja myyntiliike, ja juoksupoikana tienaamillani varoilla ostin sieltä vanhan, huonokuntoisen pasuunan. Parempia pasuunoita on kyllä tullut kokoelmiin sen jälkeen, Kaj naurahtaa. Ystävyydestä rakkauteen Margareta tietää tasan tarkkaan hetken, jolloin heidän ystävyytensä muuttui rakkaudeksi. – Olin lupautunut viideksi vuodeksi Armeijaan töihin, sairaanhoitajaksi lähetyskentälle. Tuli toivomus, että läh- tisin kätilökouluun Englantiin. Ja näin tein vuonna -63. Silloin olimme jo hetkittäin seurustelleet. Kertoessani aikeistani Kaj sanoi suoraan, että jos olet viisi vuotta poissa, niin en lupaa mitään, sillä olen ihastunut tyttöihin. Se oli minusta hirveän reilua, Margareta sanoo katsoen lämpimästi miestään ja jatkaa: – Kajssa on se hieno piirre, ettei hän koskaan puhunut aiemmista tyttöystävistään mitään pahaa. Se on mielestäni ollut aina hyvin outoa, että jos on ollut ihastunut johonkuhun, niin jälkeenpäin tämä ihminen ei olisi enää minkään arvoinen. Jokaiselta voi oppia jotakin. – Englannin jälkeen Jumala johdatti minut takaisin Suomeen -65. Tuon kesän vietimme yhdessä, jatkoimme seurustelua, ja seuraavana vuonna menimme naimisiin. Ei ollut enää tarvetta odottaa kauemmin, sillä tunsimme jo toisemme hyvin. Viisi viikkoa olimme kihloissa, jotta Kajn äiti sai aikaa tottua ajatukseen, Margareta naurahtaa. Kaj muistelee hääpäivää: – Pidimme häät täällä Temppelissä. Temppelin edessä oli iso monttu, koska entistä päämajaa oltiin tuolloin juuri rakentamassa. Muistan, että työmiehet virittävät laudat montun yli, jotta pääsimme kävelemään Temppelin pääovista häätilaisuuteen. 8 4 SOTAHUUTO

[close]

p. 5

SOTAHUUTO 5

[close]

p. 6

”Meillä on hyvä olla yhdessä” 8 – Se oli isälleni hyvin tärkeää, Margareta muistelee ja jatkaa: – Mercedes Bildo lauloi häissämme ”Trygg i Hans hand”, se on meille hyvin tärkeä laulu. Kihlauduttuamme olimme matkalla Lappiin, ja ajoin metsään paikassa, jossa oli ollut useita kuolonkolareita. Automme tuhoutui, mutta meille ei käynyt mitään. Tapahtuman takia laulusta tuli meille erittäin merkityksellinen, sillä koimme olevamme turvassa Herran kämmenellä. Kaj ei koskaan suuttunut minulle tapahtuneesta, vaan oli suojeleva ja tuki minua, muistan sen ikuisesti. Elämänmakuista elämää Vuodet jatkoivat kulkuaan. Kaj ja Margareta jatkoivat yhteiseloa myös Temppelin merkeissä. He tekivät nuorisotyötä ja olivat mukana partiotoiminnassa. Margareta valmistui sairaanhoitajaksi ja kätilöksi, ja Kajn työelämään sisältyi ura ulkomaankaupan huolitsijana sekä kymmenvuotinen taipale Pelastusarmeijan huoltotyössä. Kajlla ja Margaretalla on kaksi tytärtä: Mikaela ja Katarina. Lastenlapsia on siunaantunut yhteensä yhdeksän. Molemmat tyttäret asuvat nykyään Pohjanmaalla. – Lapset olivat Jumalan lahja, sillä minulle oli annettu ymmärtää, etten voisi tulla raskaaksi, Margareta toteaa herkistyen. – Itse menin työelämään sen jälkeen, kun lapset olivat jo kasvaneet isoiksi. Lasten ollessa pieniä olin kotona, ja Kaj piti huolen sekä perheemme toimeentulosta että suurimmasta osasta työstämme Armeijassa. Oli viikkoja, jolloin Kaj oli viitenä iltana täällä Temppelissä. Ja kun Kaj oli kotona, niin minä olin Temppelissä. Armeijatyö on antanut todella paljon, vaikka ruuhkavuosina se joskus tuntui haasteelliselta. Mutta niinä päivinä, kun väsymys painoi, oli kuin Jumala olisi huomannut sen, ja Hän antoi hyviä voimaannuttavia hetkiä. – Silloin kun ensimmäinen lapsemme syntyi, jouduin soittamaan, että tä- nään Maggan ei pääse paikalle, Kaj naurahtaa. – On ollut siunausta, että olemme saaneet elää hyvää elämää. Elimme tiukasti, mutta aina pärjäsimme. Kun etsimme omaa kotia läheltä Temppeliä, niin siinä oli Herran johdatusta. Olimme käyneet katsomassa monia asuntoja, ja päätimme antaa viimeisen mahdollisuuden. Ja kun näimme sen, niin tiesimme, että tämä on meidän kotimme. Olemme asuneet Jääkärinkadun kodissamme vuodesta -81. Kun Kajn ja Margaretan lapset kasvoivat, he liittyivät mukaan Armeijan toimintoihin – partioon ja soittokuntaan. – Uskon ja toivon, että lapsemme ajattelevat, että olemme antaneet heille aikaamme ja rakkauttamme, vaikka olimmekin paljon nuorisotyössä. – Lastenlapset ovat kaikkemme. Katin kuudesta lapsesta kaikki soittavat, mikä lämmittää isoisän sydäntä, Kaj toteaa hymyillen. – Lastenlapset ovat tuottaneet paljon iloa, mutta myös huolta. Vanhemman tyttäremme perheessä on ollut haasteita ja huolenaiheita ja olemme murehtineet monesti heidän puolestaan. Mutta mikä on hienoa, niin vaikeuksien keskellä jokainen pieni valopilkku merkitsee valtavasti. Esirukoilemme tyttäriemme ja heidän lastensa puolesta ja voimme vakuuttaa toisillemme, että rukouksemme tavoittaa heidät. Elämä on iloa ja huolia – elämänmakuista elämää. – Edelleen tänä päivänä muistamme aamurukouksissa näitä nuoria, joita olemme vuosien varrella ohjanneet. Nuoria tuli ja meni, mutta meille oli tärkeää, että jos he lähtivät, heille ei jäänyt tunnetta että olisivat lähtemällä jotenkin pettäneet meidät. Toivoimme vain, että olimme saaneet heille opetettua, että Jumala on läsnä heidänkin elämässään. Rakkauden kulmakivet Margareta ja Kaj ovat yhtä mieltä rakkautensa kulmakivistä, joita ovat olleet yhteiset mielenkiinnon kohteet, työ ja usko. – Nauramme nykyään, kun muut viettävät hääpäiviään. Menimme lokakuussa naimisiin, ja se oli ajankohta, jossa Armeijalla oli aina nuorten tapahtumia, joten kaikkina vuosipäivinämme olimme aina täällä lasten kanssa, Kaj naurahtaa. Margareta vakavoituu hiukan: – Elämässä on toki ollut vaikeitakin hetkiä. On ollut aikoja, jolloin emme ole huomioineet toisiamme kuten pitäisi. Mutta rehellisyys ja luottamus ovat olleet meille aina tärkeintä. Ja myös anteeksipyytäminen, etteivät asiat jää muhimaan. Emme aina ole samaa mieltä, mutta onkin tärkeää oppia tuntemaan ja kuuntelemaan toista. – Kaj huomioi hyvin arjessa. Ei suuret sanat ja ruusupuskat, vaan ne pienet arjen teot. Siitä oli merkkejä jo seurustelumme alkuaikoina. Syntymäpäivänäni Kaj toi minulle itse kerätyn sinivuokkokimpun. Minä annan näille arjen pienille asioille suuren arvon – ne ovat sitä arjen kultareunaa. – Meillä on hyvä olla yhdessä, Kaj toteaa katsoen rakastavasti vaimoaan. – Tuemme toistemme hyviä puolia. Itse hermostun ja hössötän, ja Kaj osaa ottaa rauhallisesti ja samalla rauhoittaa minutkin, Margareta katsoo takaisin hymyillen. – Arvostan paljon sitä sanatonta hyvää, jota jaamme toisillemme. Osaamme olla yhdessä myös hiljaa. Hiljaisuus ei ole mököttämistä, vaan turvallista yhdessäoloa. Aina ei tarvita sanoja. Margareta ja Kaj ovat yhtä mieltä siitä, että rakkaus merkitsee heille iloa ja turvallisuutta. Suurta iloa, että saa jakaa niin surut kuin onnen hetketkin toisen kanssa. – Ystävyytemme ja rakkautemme on vuosien varrella vain syventynyt. Toivomme, että saamme taivaltaa vielä pitkän matkaa yhdessä. Päällimmäisenä tunteena kaikesta on kiitollisuus. Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen 6 SOTAHUUTO

[close]

p. 7

SOTAHUUTO 7

[close]

p. 8

TÄSSÄ KUUSSA Rakkauden Armeija Kyllä, olemme armeija ja meillä on armeijamainen rakenne, virkapuvut, sotilasarvot ja erikoisterminologiaa, mutta olemme kuitenkin rauhan armeija, jonka vahvimmat aseet ovat rakkaus, Raamattu ja rukous. Olemme sotilaita, eli kristittyjä Pelastusarmeijan seurakunnan jäseniä ja sisaruksia, jotka ovat omistaneet elämänsä Kristukselle, elävät sovinnosta ja tuovat toivoa, kuuntelevat ja tottelevat Jumalaa, suurinta johtajaansa. Tämä voi kuulostaa erikoiselta, mutta taistelemme rakkauden voimalla syntiä, väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, syrjintää, vihaa ja vihollistamme, eli elämiä tuhoavaa ja orjuuttavaa pahaa vastaan. Olen nähnyt useita tuhoutuneita elämiä, alkoholin orjuuttamia ihmisiä, huumeita, seksikauppaa ja uhkapeliriippuvuutta sekä St. Paulin punaisten lyhtyjen alueella Pohjois-Saksan Hampurissa että yli 30 palvelusvuoteni aikana Pelastusarmeijan upseerina Ranskassa, Belgiassa, Saksassa, Liettuassa, Puolassa ja nyt Suomessa ja Virossa. Olen nähnyt väkivaltaa ja julmuutta, parisuhteiden ja perheiden tuhoutumista, ihmiskauppaa, itsemurhia. Olen kuitenkin nähnyt myös rakkauden voiman, uudistuksen, ihmeet niiden ihmisten elämissä, jotka ovat löytäneet elämän ja uskon Jeesukseen Kristukseen. Jeesus opetti opetuslapsiaan rakkaudesta, hän pesi heidän jalkansa: ”Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman, minkä minä tein teille” (Joh. 13:14–15). ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne ” (Joh. 13:34–35). Nuo jakeet inspiroivat komentaja Robert Streetiä kauniiseen lauluun: ”Sydämeni ja sieluni, on kaikki hallinnassa- si, niin voimani kuin tahtoni ja rakkaus muiden parhaaksi; mua uudista ja vahvista ja anna lisää rakkautta; sydämeni ja sieluni on kaikki hallinnassasi. Nyt toisianne rakastakaa niin kuin oon teitä mä rakastanut. Henkeni voimaan te vain luottakaa. Siis toisianne nyt rakastakaa” (suom. Jorma Pollari). Niin, me kaikki tarvitsemme sydämiimme Jumalan henkeä. ”Sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Kirje roomalaisille 5:5). Kun Hänen rakkautensa, Hänen Pyhä Henkensä on vuodatettu olemaan ihmisessä, siellä on valoa, lämpöä, arvokkuutta. Siellä on parannusta, iloa, rauhaa, rohkaisua, siunausta. Siellä ei voi olla samaan aikaan vihaa, aggressiivisuutta, epämoraalisuutta tai väkivaltaa, syrjintää, epäoikeudenmukaisuutta tai heikkojen, vammaisten, haavoittuvaisten, köyhien tai muukalaisten hyväksikäyttöä. Hyvät ystävät, me olemme seuraajia, Kristuksen opetuslapsia, veljiä ja sisaria, joiden tulisi olla täynnä Pyhää Henkeä, joka tarkoittaa, että olemme täynnä Hänen rakkautensa voimaa. Jumalan rakkaudella tulee aina olemaan myönteinen ja siunaava vaikutus elämiimme ja muiden elämiin. ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa” (1. Kirje korinttilaisille 13:4–8). Kristityn päivittäisessä elämässämme ja todistuksessamme emme voi sanoa tai julkaista Facebookissa tai muussa sosiaalisessa mediassa mitään, mikä voi loukata muita ihmisiä tai levittää juoruja, puhua muista pahaa selän takana, tuhota muiden elämiä tai perheitä. Kun sydä- memme ovat täynnä Jumalan rakkautta, sydämissämme tai mielissämme ei voi enää olla tilaa vihapuheelle. ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu” (Luuk. 6:45). Rakkaat Kristuksen veljet ja sisaret, tulisiko meidän tulla Jumalan läsnäoloon rukouksessa, sitouttaa elämämme häneen, pyytää anteeksiantoa, kun olemme epäonnistuneet, tulla hänen Pyhän Henkensä, rakkauden voiman täyttämiksi? ”Rakasta edelleen!” sanoo majuri Joy Webb yhdessä lauluistaan: ”Rakasta edelleen, kaikesta huolimatta, rakasta edelleen, taivaan kutsusta, rakkaus on ainoa tapa kääntää maailma ylösalaisin. Rakkaus on Jumalassa, Hänessä on rakkaus. Rakasta edelleen.” Toivon teille paljon siunauksia ja Jumalan syvää rakkautta palamaan sydämiinne. Rakastakaa edelleen, rakkauden armeija! Anne-Dore Naud eversti territorion naistyön presidentti Kuvitus: Stefan Schweihofer 8 SOTAHUUTO

[close]

p. 9

Meidän rakkaustarinamme Sielunkumppanit Suomessa Kanadalainen Jessica ja ruotsalainen Daniel löysivät toisensa Pelastusarmeijan nuorisokonferenssissa, ja elämä on johdattanut heidät toistensa luo Suomeen. – Se oli kiinnostusta ja ystävyyttä ensi silmäyksellä! Jessica (28) ja Daniel (32) Bryant-Rönnqvist ovat kiireinen, nuori aviopari. Kahdeksan kuukautta sitten he vihkiytyivät toisilleen, ja sitä seurasi muutto tuntemattomalle paikkakunnalle uuteen työtehtävään. Danielille tämä merkitsi myös muuttoa uuteen maahan. Kadetti Jessica ja luutnantti Daniel toimivat Vaasan seudulla alueellisina lapsi- ja nuorisotyön kehittäjinä. Uudessa tehtävässä on ollut paljon totuteltavaa. – On haastavaa aloittaa jotain uutta, mutta olen nauttinut mahdollisuudesta työskennellä Danielin ja osaston muiden ihmisten kanssa. Jännittävää nähdä, mitä kaikkea Jumala eteemme johdattaa, Jessica toteaa hymyillen, ja Daniel on samaa mieltä: – On mielenkiintoista nähdä, mikä on Hänen suunnitelmansa. Uuden työn lisäksi Jessica on aloittanut opinnot upseerikoulussa. – Joudun matkustamaan paljon Helsingin ja Vaasan välillä, mikä tuntuu haasteelliselta, nyt kun vihdoinkin olemme samassa maassa! Myös Danielilla on oma erityinen haaste kohdattavana: – Minun olisi aloitettava suomen kielen opinnot. Siinä riittää pohdittavaa! Juuret Kanadassa ja Ruotsissa Jessica on kotoisin Vancouverista Kanadasta, ja hän sai ensikosketuksen Armeijaan lukioaikana ystävänsä kautta. Jessica oli ollut mukana jo tovin, mutta usko Jumalaan ei ollut herännyt, kunnes nuorisokonferenssissa vietetty lomaviikko muutti asian. – Nuorisokonferenssi järjestettiin Vancouverin köyhimmällä alueella. Siellä näin, miten pelastussotilaat ja -upseerit käyttäytyivät vähävaraisia, kodittomia ja päihdeongelmaisia kohtaan. Heidän rakkautensa lähimmäisiä kohtaan kos- ketti minua – aloin nähdä Raamatun sanoman uudessa valossa ja ymmärtää Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Danielin tarina on samankaltainen. Hän on kotoisin Lidköpingistä Ruotsista. Danielin vanhemmat eivät olleet uskossa, mutta lukiossa Daniel tutustui poikaan, joka kävi Pelastusarmeijan nuorisoryhmässä. Daniel lähti mukaan, ja perjantaisin he kokoontuivat pelaamaan salibandya osastolle. Usko tuli kuvioihin kuukausien kuluessa. – Matkalla Armeijan uudenvuodenjuhliin tapasin naisen, joka kysyi minulta ”Oletko pelastettu?” enkä tiennyt miten vastata. Muutamaa kuukautta myöhemmin kristillisillä festivaaleilla rukoilin messun aikana ”Jumala, en tiedä olenko pelastettu? Miten voin pelastua?” Tämä samainen nainen kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Daniel, et tiedä oletko pelastunut? Haluatko pelastua nyt?” Vastasin: ”Kyllä haluan!” 8 SOTAHUUTO 9

[close]

p. 10

8 Rakkautta verkon välityksellä Elämä kuljetti Jessican nuorisotyöntekijäksi Suomeen ja Danielin upseerikouluun Ruotsissa. Jessican ja Danielin polut kohtasivat Pelastusarmeijan Euroopan nuorisokonferenssissa 2014. – Tapasimme ensimmäisenä iltana, ja vietimme melkein koko konferenssin yhdessä, Jessica paljastaa. – Se oli taianomaista, Daniel jatkaa hymyillen. Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä? – Sanoisimme, että se oli kiinnostusta ja ystävyyttä ensi silmäyksellä. Mitkä piirteet toisessa herättivät kiinnostuksen? – Huomasin heti, että hän on hyvä kuuntelija ja että hän oli kiinnostunut tutustumaan minuun, Jessica kertoo. – Jessican eläväisyys ja räiskyvyys, Daniel naurahtaa. Orastava suhde jatkui nuorisokonferenssin jälkeen internetin välityksellä. Pitkät skype-keskustelut pitivät toisen lähellä – henkisesti, joskaan ei fyysisesti. Daniel tuli vierailemaan Jessican luona Suomessa. Tunteet syvenivät. – Emme saaneet toisistamme tarpeeksi. Danielista tuli nopeasti se, jolle minun oli kaiken helpoin puhua. Ja tiesin, että voin olla oma itseni hänen seurassaan – jopa huonoimpina päivinäni, Jessica paljastaa. – Ja minun silmissäni Jessicasta tuli aina vain kauniimpi, Daniel toteaa veikeästi. Kaukosuhde oli hidaste, muttei este. – Tiesin, että jos aioimme pysyä yhdessä, niin kaukosuhde on vain väliaikainen tila. Se teki asioista helpompaa. Mutta toki tuntui surulliselta olla poissa toisen luota, Jessica kertoo ja Daniel myötäilee: – Emme kokeneet sitä vaikeaksi, mutta ikävä oli kova. Uusi askel Viime kesänä Jessican ja Danielin suhteessa tapahtui paljon muutoksia – kaukosuhde muuttui avioliitoksi ja yhteiseksi kodiksi. Häitä vietettiin Jessican kotiseudulla Kanadan Vancouverissa sateisena sunnuntaipäivänä 18. kesäkuuta. – Sää ei ollut ihan tilauksen mukainen, Jessica naurahtaa, – mutta muuten se oli aivan täydellistä. Ne olivat pienet kahdenkymmenen henkilön häät, ja hassujen sattumuksien lomassa meillä oli myös aikaa tuijotella toisiamme silmiin ja hymyillä. Ilmassa oli taikaa, Jessica paljastaa hymyillen. – En olisi voinut toivoa mitään enempää, Daniel lisää. Mitä avioliitto teille merkitsee? – Se merkitsee elämänkumppanin va- litsemista – kumppanin, joka on rinnalla niin hyvinä ja huonoina päivinä ja joka on valmis työskentelemään suhteen eteen. Ei niin, että se olisi parhaillaan rankkaa, Jessica naurahtaa. – Minulle se merkitsee, että olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa haluat viettää elämäsi ja jonka olet valmis laittamaan aina etusijalle, Daniel toteaa. Avioliitto on ollut iso muutos Jessicalle ja Danielille, sillä se on merkinnyt heille myös ensi kertaa yhteistä kotia ja arkea. – Olemme oppineet tuntemaan toisemme paremmin ja oppineet toistemme kummallisuudet! Mikä on rakkaus? Lopuksi Jessica ja Daniel ovat luvanneet vastata muutamaan Sotahuudon rakkausaiheiseen kysymykseen. Mistä asioista pidät kumppanissasi? – Daniel on minua rauhallisempi, jo- ten hän tasapainottaa räiskyvää luonnettani. Hänellä on oikeat sanat hallussa. Hän on ystävällinen kaikkia kohtaan, ja hän on hyvä saarnamies! Hän tietää, miten saa minut nauramaan – ja hänen kärsivällisyytensä on loppumaton minua kohtaan, Jessica aloittaa, ja Daniel jatkaa: – Jessica saa minut luottamaan itseeni. Hän haluaa auttaa ja ymmärtää ihmisiä, eikä pelkää lähestyä ongelmia tarmolla. Hän on myös erittäin suloinen! Entä ärsyttääkö toisessa jokin? – Daniel ottaa sukat pois olohuonees- sa, ja jättää ne sinne lojumaan, Jessica paljastaa. – Joskus Jessica on ”näksy” – äksy, kun on nälkäinen! 10 SOTAHUUTO

[close]

p. 11

– Myönnetään! Jessica vastaa naurahtaen. – Mutta ei sitä aina tapahdu – ja yritän parhaani! Mitä rakkaus teille merkitsee? – Uskon, että rakkautta on monenlaista, mutta sen ytimessä on, että on valmis välittämään toisesta ja laittamaan tämän tarpeet omiensa edelle, Jessica sanoo. – Päätös olla toisen kanssa, mitä tahansa tapahtuukin, Daniel täydentää. Usko, toivo, rakkaus… – Nämä kolme asiaa kulkevat käsi kädessä. Jotta voit todella rakastaa jotaku- ta, sinun on luotettava ja uskottava häneen, Jessica toteaa ja Daniel päättää: – Sinun on laitettava luottosi häneen, jonka uskot olevan rakkauden arvoinen. Toni Kaarttinen Kuvat: ChelseyLea Photography ja Jessican & Danielin kuva-albumi SOTAHUUTO 11

[close]

p. 12

Kappalaisen kertomaa Kapteeni Esa Nenonen toimii Pelastusarmeijan sosiaalisen työn kappalaisena. Tällä palstalla kurkistamme kappalaisen arkeen. Nice Neigbours Kohtaamisia silmien tasolla Ihmiset astelevat yksitellen sisään kirkkoon. Katson jokaista silmiin, kättelen, ojennan laulukirjan ja ohjaan vieraat istumaan pöydän ääreen. Kun kaikki ovat saapuneet, istuudun itsekin, samalle tasolle muiden kanssa. Tästä jumalanpalveluksesta poikkeuksellisen tekee se, että kirkkokansa saapuu kappeliin vartijoiden saattelemana. Toiset tulevat eristysosastolta, toiset tavalliselta vankilaosastolta. Hartaushetki muurien sisällä voi alkaa. Tämän pyhäpäivän teemana on rakkaus. Mietin, miten voin puhua näille miehille rakkaudesta sortumatta kliseisiin. Miten puhua rakkaudesta kavereille, joista monet ovat joutuneet näkemään ja kokemaan väkivaltaa lapsesta saakka? Rakastaako Jumala häntäkin, joka on niin paljon satuttanut itseään ja muita? Rakastaa. Siitä saan varmuuden tilaisuuden jälkeen, kun kuulen hyvästellessäni hiljaisen kuiskauksen: ”Sisällä tuntuu niin lämpimältä eikä ahdista ollenkaan.” Jumalan rakkaus oli koskettanut nuorta miestä. Seuraavana päivänä istun toisen pöydän ääressä. Pöydällä on kynttilä ja kuva Jukasta, keski-ikäisestä, suomalaisesta miehestä, jonka kasvoille elämä on kaivertanut rosoiset uurteet. Pera sytyttää kynttilän, ja laulamme yhdessä: ”Herra kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään.” Vietämme Jukan muistotilaisuutta. Kaverit pitivät Jukkaa reiluna kundina, joka aina ”jeesas” muita. Jonkun silmissä voin nähdä pienen kyyneleen. Puhun kuulijoille kynttilänvalosta, joka muistuttaa meitä Jukan elämästä ja kristillisestä toivosta. Tarvitsemme toivoa eläessämme, mutta tarvitsemme myös toivoa, joka kantaa kuoleman hetkellä. Erään sanonnan mukaan ihminen jatkaa elämäänsä maan päällä niin kauan, kuin on yksikin joka muistaa hänet. Jukkakin jatkaa elämäänsä meidän muistoissamme. Olemme aloittamassa viimeisiä bändi-treenejä ennen keikkaa asunnottomien yössä. Anssi hakkaa rumpuja, ja minä virittelen bassoa samalla kun toiset bändin jäsenistä etsivät kitaroistaan oikeaa saundia. Säännöllinen harjoittelu on alkanut tuottaa jo tulosta. Biisit kulkevat, ja tunnelma bändin sisällä on hyvä. Laulujen teksteissä havainnoidaan elämää monelta suunnalta. Asumisyksikön oman bändin, Nice Neighboursin soittajille on tärkeää, että laulut ovat itse tehtyjä ja niitä soitetaan kovaa. Harjoitusten jälkeen korvat soivat, mutta erotessamme katsomme toisiamme silmiin ja toivotamme tsemppiä tuleviin päiviin. Kolme erilaista päivää, kolme erilaista kohtaamista. On monia, jotka eivät pääse tai rohkene tulla seurakunnan jumalanpalveluksiin. Kappalaisen tehtävänä on mennä heidän luokseen, kertoa heille rakastavasta Jumalasta ja kohdata heidät silmien tasolla heidän omassa elinympäristössään. Esa Nenonen kapteeni sosiaalisen työn kappalainen P.S. Nice Neighboursin keikka asunnottomien yössä meni hienosti, ja samalla tiimi Pelastusarmeijasta tarjosi lämmintä mehua lokakuun kylmettämille ihmisille. 12 SOTAHUUTO

[close]

p. 13

Cedin reissulla Ylisihteeri Ced Hills toimi aiemmin Pelastusarmeijan kansainvälisen katastrofityön koordinaattorina. Tällä palstalla Ced jakaa kokemuksiaan ja seikkailujaan näiltä vuosilta. Paras versio Irakin sota julistettiin päättyneeksi 15 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta rauha ja vakaa elinympäristö ovat yhä pelkkiä toiveita monelle irakilaiselle. Vuoden 2003 alkupuolella pieni Pelastusarmeijan katastrofi-työntekijöiden tiimi matkusti Amaran kaupunkiin lähelle Iranin rajaa. Kaupunki kärsi useita vuosia kestäneiden kansainvälisten sanktioiden seurauksista. Rakennukset olivat huonossa kunnossa ja paikallista infrastruktuuria oli pahasti laiminlyöty. Tavoitteemme oli auttaa yhteisöä toipumaan. Huomasimme nopeasti, että yksi suurimpia haasteita yhteisössä oli työpaikkojen puute. Työ merkitsee paljon muutakin kuin pelkästään elannon hankkimista; se tuo omanarvontuntoa, merkitystä sekä arvoa elämään. Sovittiin, että kehittäisimme työpaikkoja luovan ohjelman. Kapteeni Bruce Coffeysta tuli projektin johtaja, ja hänen aloitteestaan ohjelmaa alettiin suunnitella säännöllisissä kokouksissa kaupunginvaltuuston jäsenten kanssa kaupungintalolla. Tarkoitus oli työllistää 2 000 ihmistä, joille annettaisiin työkalu- ja, harjoja sekä lapioita ja jotka lähetettäisiin siivoamaan kaupunkia 15–20 henkilön tiimeissä. Jokaisella tiimillä olisi työntekijöitä valvova johtaja. Jokaisen työviikon lopulla johtajan oli määrä raportoida osallistujista ja heidän työtunneistaan, niin että työntekijöille voitaisiin maksaa palkkaa. Neuvottelut kestivät pitkään. Joka päivä Bruce ohitti kaupungintalolle saapuessaan nuoren miehen, joka istui rakennuksen ulkopuolella kerjäämässä. Mies ei pystynyt kävelemään. Hän istui pienessä ostoskärryssä ja veti kärryä ympäriinsä käsiensä avulla. Yhtenä päivä kaupunginvaltuuston jäsenten tavatessa nuori mies tunkeutui valtuuston kokoushuoneeseen. Hän aneli huutaen niin lujaa kuin pystyi: ”Olkaa kilttejä, antakaa minulle työtä.” Valtuuston jäsenet katsoivat hänen invalidikärryään, yrittivät saada miehen hiljenemään ja käskivät häntä poistumaan, mikä sai miehen huutamaan entistä lujem- paa. Kun Bruce tajusi mitä oli meneillään, hän julisti kokouksen alkaneeksi. Hän puhutteli miestä suoraan kysyen häneltä: ”Pystytkö näkemään? Pystytkö puhumaan? Pystytkö kirjoittamaan?” Kun mies vastasi jokaisen kysymykseen ”kyllä”, Bruce mietti hetken ja sanoi sitten: ”Siinä tapauksessa sinusta tulee tiimin johtaja!” Valtuuston jäsenet eivät voineet uskoa tapahtunutta todeksi. Bruce ei välittänyt nuoren miehen vammasta, vaan näki sen, mitä hän pystyisi tekemään. Hän ei ainoastaan antanut miehelle työtä, vaan hän antoi tälle omanarvontuntoa ja aseman, ylentäen hänet kerjäläisestä työnjohtajaksi! Joskus välittäminen on sitä, ettei keskity henkilön puutteisiin vaan niihin asioihin, joihin tämä on kykenevä auttaen häntä olemaan paras versio itsestään. Ced Hills everstiluutnantti Kuvat: Ced Hillsin kuva-albumi SOTAHUUTO 13

[close]

p. 14

Ystävänpäivä ei ole vain kukkia ja suklaata 14 SOTAHUUTO Kuvassa cake pops eli kakkutikkarit – kukat ja suklaa(kakku) yhdellä kertaa!

[close]

p. 15

Avioliittoneuvoja, majuri Jorgen Booth pureutuu artikkelissa ihmissuhteiden kulmakiviin – avioliiton ja rakkauden voimavaroihin. Olin ollut seitsemän vuotta Pelastusarmeijan upseerina kun tajusin, että hyvät aikeeni, Raamatun tuntemukseni, kristillinen uskoni ja koulutukseni eivät olleet täysin varustaneet minua auttamaan tehokkaasti ihmisiä, jotka tulivat luokseni saamaan apua ihmissuhdeongelmiinsa. Jatkoinkin Pelastusarmeijan palvelutyöni ohella opiskelua, ja sain ammatillista koulutusta Relatelta, joka on tunnettu englantilainen neuvontajärjestö. Kiireisen Pelastusarmeijan työni ohessa minusta tuli ensin neuvoja, sitten ohjaaja Relatella, ja päätin opintoni Lontoon Kings Collegessa. Opiskelu paransi kristillistä palvelutyötäni vahvistamalla ja jäsentämällä ihmissuhteiden parissa tekemääni työtä. Ihmissuhde, pariskunta ja rakkaus Pelastusarmeijassa tekemäni neuvonta on paljastanut mielenkiintoisia piirteitä. Jotkut pariskunnat lykkäävät neuvonnan aloittamista tai jopa kieltäytyvät siitä syyllisyyden tai häpeän tunteen takia. Toiset alistuvat mieluummin elämään onnettomina kuin kohtaavat todellisuuden ja hakevat apua. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi neuvonta ja terapia, ja viimeisenä vaihtoehtona on eroaminen. Kerron tästä, koska olen kuullut lukemattomia kertoja ”Kristittynä en voisi tehdä niin, mitä ihmiset oikein sanoisivat?” tai ”Mitä he minusta oikein ajattelisivat?” Voisi ehkä auttaa, jos muistuttaisimme itsellemme, mitä tarkoittavat käsitteet ihmissuhde, pariskunta ja rakkaus. Ihmissuhde: Yhdessä olemisen tila tai tapa, tunnepitoinen tai seksuaalinen suhde, ystävyys, liike-elämän kumppanuussuhde. Ihmisillä on tarve kokea ”kannustavia ihmissuhteita”. Pariskunta: Se, mikä yhdistää kaksi asiaa tai ihmistä. ”Pariskuntien ongelmien” syyt voivat johtua ihmissuhteen keskeisistä ominaisuuksista. Rakkaus: Kiintymys, armeliaisuus, mieltymys. ”Rakastuneena oleminen” on yhteinen tunne siitä, että on ymmärretty, välittämisen kohde, ja kaipaa toisen luokse silloin kun ollaan erossa. Mielestäni rakkaus on selvästi ilmaistu Raamatussa, esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 3. luvun 16. jakeessa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” Rakkaus nimenomaan antamisena, ei saamisena. Ihmissuhteiden kulmakivet Uskon, että hyvien ihmissuhteiden, erityisesti hyvien avioliittojen, kulmakivet nousevat esiin niin Raamatun viisaudesta kuin tieteellisissä tutkimuksissakin: Proaktiivinen rakkaus, joka on ilmaistu ymmärryksenä, huolenpitona ja haluna olla yhdessä... Ihmissuhteet saattavat olla saman tyyppisiä, mutta eivät samanlaisia, sillä jokaisen ihmisen ajatukset, tunteet, käyttäytyminen ja kokemukset ovat ainutlaatuisia. Ihmissuhteita on eri pituisia, eri ikäryhmien ihmissuhteissa on eroja, samoin silloin kun otetaan huomioon se mistä ihmiset ovat kotoisin, perhetaustat, uskomukset ja kulttuurilliset tavat. Vuosien varrella olen huomannut muutoksia siinä, miten paljon ja miten monenlaisia haasteita pariskunnat kohtaavat. Nämä haasteet heidän pitää selvittää, mikäli he haluavat suhteensa kukoistavan. Haasteet tuntuvat usein liittyvän monien asioiden tekemiseen yhtä aikaa perheen ja kodin piirissä. Lisäpaineita tuovat työn vaatimukset ja vapaa-ajan aktiviteettien määrä. Mikä vain mainituista asioista voi vakavasti vahingoittaa kaikkia ihmissuhteita. Esimerkiksi taloudellisista syistä voi olla tarve tehdä enemmän töitä ja olla vähemmän aikaa kotona. Sairaus tai onnettomuus voi aiheuttaa tarpeen vaihtaa työpaikkaa tai lopettaa työnteko kokonaan, mistä syntyy ristiriitoja. Tällaiset tavalliset, mutta suhteiden kannalta hyvin häiritsevät elämänmuutokset vaativat huolellisia neuvotteluja ja mukautumista kaikilta osapuolilta. Ihmissuhteissa jokaisen elämänalueen on mahdollista rikastua ja kasvaa, mutta vaaditaan toisten huomioon ottamista ja viisasta tasapainoilua. En voi antaa ammatillisia neuvoja, mutta henkilökohtaisen kokemukseni perusteella voin sanoa: Mieti prioriteettejasi, ymmärrä nykyinen tärkeysjärjestyksesi ja mikäli tarpeellista, oli se kuinka epämukavaa tahansa, korjaa sitä paremman lopputuloksen saavuttamiseksi. Avioliiiton ja rakkauden voimavarat Pohtikaamme hetki avioliiton ja rakkausdie: n8voimavaroja. Niitä ovat esimerkik- SOTAHUUTO 15

[close]

Comments

no comments yet