Sotahuuto, 5/17

 

Embed or link this publication

Description

Pelastusarmeijan kuukausijulkaisu

Popular Pages


p. 1

SOTAHUUTO | KRIGSROPET | PELASTUSARMEIJAN LEHTI | TOUKOKUU 2017 | 4 € SOTAHUUTO Pelastusarmeijan PATAS-tiimi valmiina tukemaan! Sivut 8–11 SOTAHUUTO 1

[close]

p. 2

HALUAN SINUT! PVEALPAASATEUHSTAORIMS#EEYNIHJADAESA.SFUÄIET/NVAEATMPMAAÄUNATETHATMOAISAENK!SI 2 SOTAHUUTO

[close]

p. 3

SOTAHUUTO | KRIGSROPET | PELASTUSARMEIJAN LEHTI | TOUKOKUU 2017 | 4 € TÄSSÄ NUMEROSSA 04 TÄSSÄ KUUSSA 05 KIRKKO RENKAILLA 08 PATAS – TUETTUA ASUMISTA TURUSSA 12 KUUKAUDEN KAUPUNKI: VÕRU 15 CEDIN REISSULLA 16 KRIGSROPET – KOLUMN 16 TRO, HOPP & ARBETE 18 ARMEIJASSA TAPAHTUU 19 VIIMEINEN SANA 08 SOTAHUUTO 3

[close]

p. 4

TÄSSÄ KUUSSA Olemme liikkeellä! Tervetuloa toukokuun Sotahuutoon! Olemme hiljattain kokeneet vaimoni kanssa ensimmäisen suomalaisen talvemme. Ajoittain se oli kuvankaunis – en ole koskaan aiemmin nähnyt jäätynyttä merta ja ihmisiä kävelemässä sen päällä! Mutta pitkät, pimeät tunnit ja märät tiet tekivät autolla ajamisesta usein hyvin epämiellyttävää, ja tunnustan, etten matkustanut paljoa. Kodista tuli hyvin mieluisa paikka olla! Mutta kevään ollessa täällä ja kesän merkkien lähestyessä ajatuksemme kääntyvät matkustamiseen ja toivomme pääsevämme ottamaan kaiken irti liikkeelle lähdöstä ja toivomme näkevämme enemmän kaunista maatamme. Koska olemme brittejä ulkomailla, meillä on paljon uusia paikkoja nähtävänä ja uusia kokemuksia nautittavana. Tämän lehden teema on ”liikkeelläolo” ja toivomme, että voimme viedä sinut tutkimusmatkalle näitä artikkeleja lukiessasi. Turku on mahtava, historiallinen vierailukohde – se on ehdottomat vierailupaikat -listamme kärjessä. Kehotan sinua lukemaan PATAS-ohjelmasta ja oppimaan lisää liikkuvasta hoito- ja tukipalvelusta, jota Pelastusarmeija tarjoaa Turussa. Ohjelman kodeissa vierailevan tiimin työpiste sijaitsee osaston vieressä, joten on myös mahtavaa nähdä, miten Pelastusarmeijan eri työtavat kulkevat käsi kädessä. Muuten, olemme Turussa lauantaina 20. toukokuuta Sanan päivä -kampanjassa. Yhdistämme kampanjan ”Koko maailma liikkeelle” -kampanjaamme, ja Pelastusarmeija on päivän aikana läsnä kaduil- la kaupungin toivottaessa vierailijat tervetulleiksi vuosittaiseen kirkkopäivään. Toivon näkeväni sinut siellä. Kutsumme sinut myös mukaamme vertauskuvalliselle matkalle Saksaan. Niin monissa eri paikoissa kirkko kutsuu ihmisiä vierailulle. Mainostamme palveluitamme ja kutsumme ihmisiä luoksemme. Toivottavasti ne, jotka tulevat, toivotetaan lämpimästi ja vilpittömästi tervetulleiksi. Mutta Raamattu haastaa kristittyjä ”menemään” ja viemään evankeliumia maailmaan. Eteläisessä Saksassa Pelastusarmeija on löytänyt uuden tavan tehdä juuri tätä. Pelastusarmeijan ”Kirkko renkailla” vie Jumalan sanaa ihmisten luokse. Toivomme, että nautit tässä liikkuvassa, hengellisessä työssä mukana olevien ihmisten tarinoiden lukemisesta. Tässä numerossa kuukauden kaupunki on Võru Virossa. Se on Suomen ja Viron territorion eteläisin osasto. Võru saattaa olla pieni, hiljainen kyläyhteisö, mutta sillä on todellisia, käytännönläheisiä tarpeita. Toivomme, että kenttäkersantti Inge Ojala-Pihlajan kertomus ja eritoten se mahtava työ, jota hän tekee haavoittuvaisten lasten ja perheiden parissa, rohkaisee sinua. Tervetuloa Sotahuutoon – hyvää matkaa! Ced Hills everstiluutnantti ylisihteeri 4 SOTAHUUTO

[close]

p. 5

Beyerleinplatzilla Meissenissa, Saksassa, on erikoinen kyltti: ”Kirkko renkailla -tapaamispaikka, lämmintä ruokaa, yhdessäoloa, hyviä keskusteluja”. Joka viikko paikalle parkkeeraa pakettiauto, jonka takaosassa on puinen kirkko. Tämä on kirkko renkailla! Kirkko renkailla Ihminen ei mene kirkkoon, vaan kirkko tulee ihmisen luo! Beyerleinplatzilla Meissenissa on erikoinen kyltti: ”Kirkko renkailla -tapaamispaikka, lämmintä ruokaa, yhdessäoloa, hyviä keskusteluja” siinä sanotaan. Joka viikko Volkswagen Crafter, jonka takaosassa on puinen kirkko, parkkeeraa paikalle. Edessä oleva risti kertoo selkeästi, millaisesta kulkuneuvosta on kyse. Lämmitetty sisäpuoli on suunniteltu huolellisesti yksityiskohtia myöten, ja pöydän ympärille mahtuu istumaan 12 ihmistä. Pienen keittokomeron lisäksi siellä on kaappiin piilotettu näyttö, jolta voidaan katsella PowerPoint-esityksiä. Kyseessä ei ole mikään tavallinen kirkko. Kun miettii sanaa kirkko, mielleyhtymät vaihtelevat vanhoista, tyhjistä kivirakennuksista jumalanpalveluksen käytössääntöihin ja vilkkaisiin seurakuntajuhliin. Ihmiset menevät kirkkoon, mutta Kirkko renkailla -tapauksessa kirkko menee ihmisten luo. Projektin vetäjä, kenttäkersantti Gerald Dueck sanoo: – Muutama vuosi sitten Jumala lähetti minulle unen. Siihen aikaan en vielä työskennellyt Pelastusarmeijassa, mutta unessa kuljin Pelastusarmeijan virkapu- vussa, ja kaikkialla minne menin oli ih- misiä hädässä, ihmisiä avun tarpeessa, ihmisiä haavoittuneina ja ihmisiä ilman toivoa. Sanoma minulle oli, että minun pitäisi omistautua näille ihmisille. Ensi- reaktioni oli, että virkapukuni likaan- tuisi. Mutta sitten tulivat sanat, ”mutta nämä ovat sinun ihmisiäsi!” Geraldille se oli selvä kutsu palvele- maan apua tarvitsevia. Hänen palvelun- sa tulisi olla epäbyrokraattista, yksinker- taista ja kaduille suunnattua. 8 SOTAHUUTO 5

[close]

p. 6

Kirkko renkailla -projektin vetäjä, kenttäkersantti Gerald Dueck: – Jeesus on esimerkkini, miten rakastaa ja miten haastaa ihmisiä. Haluan nähdä ihmiset hänen silmillään. Frank on vakituinen vieras: – Pyöräilen 12 kilometriä päästäkseen kirkkoon – oli sää millainen tahansa! Kokoukset ja keskustelut ovat minulle tärkeitä. 8 Hän ei olisi silloin voinut kuvitella, että hänen unestaan tulisi totta Kirkko renkailla -projektin muodossa. – Halusin ylittää esteet, jotka erottavat meidät kirkkona ihmisistä – ei ole väliä, ovatko esteet sosiaalisia vai maantieteellisiä, hän tarkentaa. Nyt tämä 67-vuotias istuu Kirkko renkailla -auton ratissa, ja yhdessä tiiminsä kanssa, johon kuuluu myös hänen vaimonsa Blanca, hän tuo kirkon ihmisten luokse. Vuonna 2013, kun itäisessä Saksassa oli suuri tulvakatastrofi, Dueckit olivat liikkeellä Pelastusarmeijan hätäajoneuvon kanssa. He tarjosivat apua ja olivat paikalla tukemassa tulvasta kärsiviä ihmisiä hädän hetkellä. Tulvan jälkeen Dueckit vierailivat kanttiiniautollaan säännöllisesti kuudessa eri paikassa 40 kilometrin säteellä Meissenista. Vaikka projektilla on alusta alkaen ollut nimi KAR (lyhenne sanoista Kirche-auf-Rädern, eli Kirkko renkailla), vasta joulukuussa 2014 hartaasti odotettu ”KAR-mobiili” oli vihdoin valmis ja toimitettu Meisseniin. Oli kestänyt lähes kaksi vuotta rakentaa puinen ”kirkko” Volkswagenin alustalle. Nyt näkyi selvästi, ettei kyseessä ollut pelkkä liikkuva kanttiini, vaan renkaiden päällä kulkeva kirkko, joka tulee ihmisten luo. ”Kirkko renkailla” käy nyt säännöllisesti kuudessa kaupungissa, ja kohtaa keskimäärin 150 ihmistä viikossa. Suurin osa ei tule vain lämpimän ruuan ja kahvin takia, he tulevat kokemaan yhteyttä. Vaikka projektin idea lähti Jumalan lähettämästä unesta, varsinainen design, suunnitelma ja rahoitus ovat suurelta osin erittäin anteliaan meissenilaisen lahjoittajan ansiota. Hän perusti hyväntekeväisyysjärjestön nimeltä ”Lebensfahrten e.V” projektin pitkäaikaiseksi tueksi. Niinpä Kirkko renkailla on Pelastusarmeijan ja mainitun järjestön yhteisprojekti. Ihmisten luo ”Tavallinen” Kirkko renkailla -jumalanpalvelus alkaa hellan ääreltä. Tehtä- vää on paljon, ennen kuin voidaan lähteä matkaan. Keittiössä valmistetaan keittoa ja kahvia samoin kuin teetä ja kaakaota. Sitten kaikki pakataan kirkkoon. Useimmiten ihmiset ovat jo odottamassa, kun Gerald ja Blanca ja heidän kollegansa Johannes kaartavat paikalle. Jos sää on jäinen, kylmän tuulinen ja lämpötila pakkasen puolella, useimmat tulevat lämmittelemään sisälle kirkkoon. Kesällä pöydät ja tuolit pystytetään ulos ja markiisi levitetään. Kirkosta tulee näin piknikpaikka. Tiimin jäsenet tuntevat tulijat. Heitä kaikkia tervehditään lämpimästi, nauretaan ja halataan, ja uudet kävijät toivotetaan myös tervetulleeksi. Lähestymistapa on henkilökohtainen, kuuluu kysymyksiä kivuista ja säryistä, siitä miten uudessa työssä sujuu tai siitä miten lapsilla menee. Ennen kuin höyryävien keittolautasten tai kahvikupillisten äärellä aletaan puhua kaikesta auringon alla niin kuin sanotaan, pidetään hartaus. Menettely ei ehkä muistuta normaalia ju- 6 SOTAHUUTO

[close]

p. 7

Ilona (vasemmalla) ystäviensä kanssa soppa-aterialla: – Elän sosiaalitukien varassa. Varaa ei ole mihinkään ylimääräiseen, ja kuukauden lopulla rahat ovat aina vähissä. Lämmin ateria ei ole kuitenkaan tärkein syy tulla kirkolle, vaan tämä yhteyden kokeminen. malanpalvelusta, mutta liikkuvassa kirkossa (ja kanttiinissa) hengelliset tarpeet ovat ykkösenä. – Jeesuskin meni ihmisten luokse eikä odottanut heitä jossakin rakennuksessa. Uskon, että Kirkko renkailla on tärkeä lisä muiden kirkkojen joukkoon. Apua kaipaavien ihmisten kohtaaminen kadulla on Pelastusarmeijan työn ydintä, Gerald Dueck selittää. On epätodennäköistä, että ihmiset, jotka vierailevat tässä pienessä kirkossa säännöllisesti, pitävät itseään kirkossakävijöinä siinä mielessä kuin yleensä ajatellaan. Kirkkoväki on itse asiassa hyvin värikästä. Joukossa on isoäiti, joka tulee lapsenlapsensa kanssa. Johannes valmistaa pojalle aina kaakaota, samoin kuin muille lapsille, jotta hekin voivat lämmittää käsiään kuuman kupin ympärillä. Mukana on myös pitkäaikaisen työttömyyden vaikutukset kokenut perhe, ja joskus he tulevat koko perheen voimin. Usein paikalle tulee vain perheen isä, jos poika on päiväkodissa ja vaimo kotona hoitamassa muita lapsia. Toinen vakituinen vieras on Frank, joka pyöräilee joka kerta 12 kilometriä päästäkseen kirkkoon – oli sää millainen tahansa. Kokoukset ja keskustelu ovat hänelle tärkeitä. Thomas-niminen mies ei ole voinut tehdä työtä vakavan, lähes kuolemaan johtaneen pyöräilyonnettomuuden jälkeen. Myös Ilona elää sosiaalitukien varassa. Siksi hänellä ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen, ja kuukauden lopulla rahat ovat aina vähissä. Kuitenkaan lämmin ateria ei ole hänelle syy tulla kirkolle, vaan juuri yhteyden kokeminen. Pitkiä matkoja kuorma-autollaan ajava Stefan tulee myös kirkolle silloin kun se käy Grossenhainissa. Paikka on hänelle kätevä, koska hän voi pysäköidä suuren kuorma-autonsa aivan lähelle. Pieni joukko punkkareita kokoontuu samaan aikaan kun kirkkoauto pysähtyy Meissenin Beyerleinplatzille. Yleensä heitä ei Jeesus ja kirkko juurikaan kiinnosta. Mutta ”Kirkko renkailla” ja tiimin sitoutuneisuus ja rakkaus ihmisiä kohtaan ovat valloittaneet heidänkin sydämensä. Täällä ei suvaita negatiivisia kommentteja tästä erityisestä kirkosta. Luottamus ja ystävyys ovat mahdollistaneet sekä henkilökohtaisista asioista että Jeesuksesta puhumisen. Gerald sanoo: – On hienoa nähdä, kuinka läsnäolomme muuttaa ihmisiä. Aluksi eräs kävijämme oli todellinen pummi, jos saan käyttää sitä sanaa. Mutta nykyään hän tekee oman osuutensa, auttaa pystytyksessä ja pakkaamisessa aina kun pystyy. Hän on muuttunut. Siitä huomaan, kuinka tärkeää on olla väheksymättä ketään. Jeesus on esimerkkini molemmista, miten rakastaa ja miten haastaa ihmisiä. Haluan nähdä ihmiset hänen silmillään. Ingrid Rinklin Pelastusarmeija, Saksa Kuvat: Ingrid Rinklin SOTAHUUTO 7

[close]

p. 8

Ihmisen tarpeisiin, ihmisen ehdoilla Pelastusarmeijan tuettu asuminen, eli tuttavallisemmin PATAS-toiminta on vuoden olemassaolonsa aikana tavoittanut jo 22 asiakasta. – Työ on lähtenyt rullaamaan mainostamatta – tehtyjen töiden kautta. Maineemme on, että pärjäämme haasteellistenkin asiakkaiden kanssa, paljastaa PATAS-toiminnanjohtaja, diakoni Tarja Lönnroth. – Antamamme apu on kokonaisvaltaista, ja jokaiselle annetaan hänen tarvitsemansa aika. Toukokuussa 2016 Turun kaupunki solmi sopimuksen Pelastusarmeijan kanssa tuetusta asumisesta. Tuetussa asumisessa tarjotaan tukea ja ohjausta henkilöille, jotka asuvat omissa vuokra- tai omistusasunnoissaan Turun seudulla. Tuki on suunnattu päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tänä keväänä toimintaan on saatu uudet toimistotilat ja ryhmätoimintaan soveltuvia tiloja, joista osa on Pelastusarmeijan Turun osaston kanssa yhteiskäytössä. – Toimimme hyvin paljon kodinhoidon tavoin, sillä erotuksella, että aikamme asiakkaan kanssa on paljon pidempi. Perusyksikkömme on tunti käyntiä kohden, käynnit saattavat venyä tarvittaessa useampaan tuntiinkin, PATAS-toiminnanjohtaja Tarja Lönnroth toteaa. – Vastaamme asiakkaan tarpeisiin hänen ehdoillaan. Asiakkaan kotiin mennään häntä kunnioittaen. Monipuolista apua Annettu tuki on kokonaisvaltaista. Tehtäviin kuuluu muun muassa siivousta, auttamista viranomaisasioinneissa, asiakkaan ohjaamista erilaisiin ryhmiin ja tuen antamista muissa elämänhallintaan liittyvissä asioissa. Myös taloudenhoitoon ja lääkehoidon oikeanlaiseen toteutumiseen usein tarvitaan tukea. Asiakkaille annettava tuki on jaettu kolmeen vahvuuteen: kevyen tuen asiakasta tavataan vähintään neljä, perustuella olevaa kahdeksan ja vahvan tuen asiakkaita viisitoista tuntia kuukaudessa. – Nämä ovat sopimuksen mukaisia minimiaikoja. Suurin osa asiakkaistamme on vahvalla tuella. Asiakkaistamme mielenterveyskuntoutujia on kahdeksan ja loput päihdepuolelta. Nuorin asiakkaamme on vasta 24-vuotias, asiakkaiden keski-ikä on 57 vuotta, ja naisia on vain viisi. PATAS-toiminnassa on käytössä oma ohjaaja -järjestelmä. – Sama ohjaaja menee aina saman asiakkaan luokse ja pitää huolen siitä, että asiakas saa riittävän tuen. Näin yhdellä työntekijällä on aina yhden ihmisen tilanne hallinnassa. Se luo luottamusta herättävän jatkumon. Vaikeissa erityistilanteissa myös työparin käyttö on mahdollista. 8 PATAS-tiimi valmiina tukemaan! Kuvassa edessä sairaanhoitaja Pirkko Ontujeff, PATAS-toiminnan johtaja, diakoni Tarja Lönnroth ja diakoni Marko Erkamaa. Takarivissä diakoni Mikael Hagelberg, vapaaehtoinen Liudmila Sui ja lähihoitajat Juuso Muukkonen ja Juha Peltonen. Kuvasta puuttuu diakoni Lea Puotiniemi, joka tekee sijaisuuksia. 8 SOTAHUUTO

[close]

p. 9

SOTAHUUTO 9

[close]

p. 10

10 SOTAHUUTO ” Suvi: Nyt uskallan haaveilla. ” 8 Tiimistä voimaa PATAS-toiminnasta vastaa diakoni Tarja Lönnroth, ja hänen apunaan on tiimi, johon kuuluu vakituisesti kaksi diakonia, sairaanhoitaja ja kaksi lähihoitajaa. Lisäksi vapaaehtoinen Liudmila Sui on auttamassa kerran pari viikossa. – Kaikilla työntekijöillämme on tähän tehtävään kutsumus, Tarja toteaa. – Työntekijöidemme tämänhetkinen koulutustaso on korkea ja tiimimme on moniammatillinen. Työn vaativuus on osoittanut sen, että se on selkeä etu. Osa työntekijöistämme omaa myös kokemusasiantuntijuutta, omaa taustaa, josta on selvitty. Pystyy eläytymään heidän tilanteeseensa, jotka kamppailevat päihteiden ja muiden ongelmien kanssa. – Tässä työssä ollaan ihminen ihmiselle – se on aitoa, rehellistä välittämistä, toteaa lähihoitaja Juha Peltonen. Juhan työkaveri, lähihoitaja Juuso Muukkonen yhtyy tähän. – On oltava rehellinen niin asiakkaalle kuin itsellekin. Työ on itsenäistä, mutta tukea on myös saatavilla. – Työntekijöille on antoisaa, että he saavat itsenäisesti rakentaa aikataulun. Se on joustavaa ja toimivaa. Mutta ryhmän tuki on aina käytössä. Keskustelemme paljon, ja ryhmätyönohjaus on osa arkeamme. Ryhmätyönohjausta on kuluneen talven aikana saatu Pelastusarmeijan osaston upseerilta Natalia Penttiseltä, Tarja paljastaa. Diakoniatyön ytimessä – Olemme diakonian ytimessä. Rakasta lähimmäistä, niin kuin toivoisit itseäsi rakastettavan, toteaa diakoni Marko Erkamaa. Marko on aloittanut työt tiimissä joulukuussa ja on tullut kutsuttuna tähän työhön jakamaan Tarjan rinnalla vastuuta tämän uuden työn kehittämisestä. Tarja ja Marko toteavat, että tämä työ on juuri sitä, mihin he ovat aikanaan koulutuksensa saaneet. – Asiakkaissamme on heitä, joita muut toimijat eivät ole vastaanottaneet. Meillä on onnistuneita tapauksia, jossa muiden epäonnistuessa olemme lopulta saaneet yhteyden näihin tuettaviin ja olemme saaneet asian etenemään. Emme suostu luovuttamaan, Tarjaa toteaa päättäväisesti ja jatkaa: – Pelastusarmeijana erityispiirteenämme on diakonisuus ja hengellisyys. Meillä on asiakkaita, joiden kanssa olemme saaneet käyttää hyväksi hengellistä taustaamme. Mutta se pitää aina olla asiakkaalta lähtöisin. Rukoilemme asiakkaan pyytäessä hänen kanssaan ja viemme rukouspyyntöjä tiimille. – Nyt kun tiimimme on hioutunut yhteen, järjestämme kerran viikossa yhteisiä aamuhartauksia. Meillä on rukousmalja, johon keräämme saamamme rukouspyynnöt ja sitten luemme ne yhdessä. Kannamme asiat Jumalan eteen. – Palkitsevinta tässä työssä on kiitokset, joita asiakkailta saa: ”Olet Jumalan lahja.” Se tuntuu äärettömän hyvältä. Yksinkertaisista asioista tulee jotain suurta.

[close]

p. 11

Ihmistä ei jätetä Suvi on ystävällisesti luvannut kertoa oman tarinansa. Hän on yksi PATAStoiminnan ensimmäisistä ja nuorimmista asiakkaista. Suvia odotellessa juttelemme sairaanhoitaja Pirkko Ontujeffin kanssa tovin. – Tehtävääni kuuluu kotiin annettava hoitotuki – ohjata asiakkaat mahdollisimman terveelliseen elämäntapaan. Meillä on ollut asiakkaita, jotka eivät ole olleet perusterveydenhuollon piirissä vuosiin. Kenenkään elämää emme pysty muuttamaan hetkessä, vaan tulokset syntyvät pikkuhiljaa. Kun ongelmat tiedostetaan, niitä voidaan ratkoa. – Toistuvilla, säännöllisillä käynneillä kannattelemme asiakkaitamme. Periaate on, että ihmistä ei jätetä. Näin hylkäämisen kokemusta ei pääse syntymään. Pelastusarmeija on mielekäs työympäristö Pirkolle. – Olen viehättynyt Pelastusarmeijan tavasta auttaa lähimmäisiä. Uskon, että jokaisen ihmisen sisällä elää pieni auttaja. Suvin uusi elämä Reipas, kauniisti hymyilevä Suvi ottaa kahvimukin käteensä ja istuu pöydän äärelle. Suvin silmistä heijastuu levollisuutta ja uskoa tulevaan – näin ei ollut vielä muutama kuukausi sitten. – Tämä on ollut hyvin hämmentävä vuosi. Jäin leskeksi vuosi sitten, kun mieheni menehtyi lääkeaineiden yhteisvaikutukseen. Sitä myötä jäin myös asunnottomaksi, kun yhteinen vuokra-asunto meni alta. Tukeuduin mieheni sukulaisiin, mutta päässäni takoi ajatus, että he tarvitsisivat tilaa surra. Menin laitokseen, ja miten vihasin sitä! Ehdin olla pari kuukautta siellä, kunnes ihana, raitis ystäväni Viljami otti minut luoksensa asumaan. Hän taisi kyllästyä ainaiseen valittamiseeni, Suvi naurahtaa. 35-vuotiaalla Suvilla on taustalla alkoholiongelma ja lääkkeiden väärinkäyttöä. 16-vuotiaana hän teki kotona kiljua isältään perinnöksi jääneellä välineistöllä. – Pää oli jollain saatava sekaisin. Rahaa ei ollut, niin tämä oli halpa tapa päästä humalaan. Muut päihteet tuli parikymppisenä mukaan. Vajosin syvemmälle niihin. Kaveripiiri kun vielä muodostui narkkareista ja alkoholisteista, niin ongelmavyyhti oli valmis. Suvi asui hetken ystävänsä Viljamin luona. Tänä aikana hän oli jo sosiaalityöntekijän kanssa yhteydessä PATAS-tii- – Meillä on rukousmalja, johon keräämme saamamme rukouspyynnöt ja sitten luemme ne yhdessä. Kannamme asiat Jumalan eteen. miin. Jonkin ajan kuluttua Suvi sai vuokra-asunnon ja PATAS-tiimin tuki tuli siihen rinnalle. – Viljami vei minut myös AA:han melko pian mieheni kuoleman jälkeen. Se oli iso askel. Asia ei kyllä heti mennyt perille, vaan vielä piti mennä leikkimään viinalla. Kun sain oman asunnon, niin sekosin siihen yksinäisyyteen ja aloin lääkitsemään itseäni jälleen alkoholilla. Ryyppäsin puolitoista kuukautta päivittäin ja ajauduin huonoon seuraan. Mutta sitten heräsin siihen, etten enää halua vajota tähän tuttuun syvyyteen. Nyt olen ollut juomatta viisi kuukautta. Pirkko kuuntelee Suvin kertomusta. – Tulimme mukaan siinä kohtaa, kun Suvi oli käynyt vertaistukiryhmissä. Itselläni on myös elämänkokemusta alkoholista, olen ollut nyt juomatta 30 vuotta. Tiedän, mistä tässä on kysymys. Suvilla on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mutta hän on pärjännyt oikein hyvin ja käy nyt itsenäisestikin vertaistukiryhmis- sä. Ahdistuksen iskiessä hän on voinut soittaa omaohjaajalleen. – Nykyään onkin niin, etten enää soita kovissa ahdistuksissa, vaan kun on jotain hyvää sattunut! Suvi toteaa hymyillen. – Olemme iloisia siitä, miten Suvin elämä on jo tässä lyhyessä ajassa ratkaisevasti ottanut askelia parempaan suuntaan. Tavoitteena on raittiina pysyminen, ja myöhemmin voimme alkaa vähentää lääkitystä. Olemme kuin varjoja, jotka seuraavat – ja tarjoavat apua, Pirkko toteaa hymyillen ja koskettaa Suvin olkapäätä hellästi. Suvi myöntää, että pitkästä aikaa hän uskaltaa haaveilla. – Olen 35-vuotias, mutta tunnen olevani kuin 16-vuotias tyttö, jolla on nyt koko elämä edessä! Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen SOTAHUUTO 11

[close]

p. 12

KUUKAUDEN KAUPUNKI VÕRU Lapset sydämen asiana Kuukauden kaupunki -sarjassamme olemme saapuneet viimeiseen määränpäähämme, Suomen ja Viron territorion eteläisimpään osastoon – Võruun. Tämän pienen ja idyllisen, lähellä Latvian rajaa sijaitsevan kaupungin osaston johtaja Inge Ojala-Pihlaja kiteyttää toiminnan seuraavasti: – Olemme pieni ja iloinen osastoperhe. Tuemme ihmisiä heidän ongelmissaan: annamme hengellistä tukea, ruoka-apua ja avustamme vähävaraisia perheitä. Erityisen lähellä sydäntämme ovat hylätyt ja laitoksissa olevat lapset. Kenttäkersantti Inge Ojala-Pihlaja ojentaa osaston ystävistä vanhimmalle, Elville, kauniin tulppaanin. Keväisessä Võrussa on tänään erityistä syytä juhlaan – on naistenpäivän aatto, ja jokainen nainen saa kukan. Yli 80-vuotias Elvi ottaa kukan silmät tuikkien vastaan. Seuraavaksi kukan saa Maimu. Hän kiittää kukasta ja kääntyy puoleeni: – Ai, olet Suomesta? Katselen paljon Suomen televisiota, ja olen oppinut sieltä vähän kieltäkin. Olen vieraillut Muumimaassa, Maimu naurahtaa ilahtuen. Meitä on kaksikymmentä kokoontuneina soppakeittiön äärelle. 50 sentin korvausta vastaan – jonka saa maksaa pystyessään – tarjolla on tuoretta ja maukasta keittoa. Tõnu ja Eenok ovat tulleet aterioimaan. – Täällä saa sekä Jumalan Sanaa että ruokaa, Tõnu toteaa, ja Eenok iskee vieressä silmää: – Parasta on, että saa mahan täyteen! Soppakeittiö sulkeutuu. Ingen aviomies Timo Pihlaja pitää nuorinta kasvattitytärtään Jasminia sylissä. Osaston sotilas Aare tulee tervehtimään ja saa Jasminin kikattamaan. – Täällä osastolla säteilee rauha. Aaren sisko Evi jakaa veljensä tuntemukset. – Täällä on miellyttävä ilmapiiri ja mukavat ihmiset. Niin kauan kuin elän, tulen tänne! Evi iloitsee. Pienen tauon jälkeen vuorossa on iltapäivän sotilastunti, johon kaikki ovat tervetulleita. Inge kerää meidät pöydän ympärille. Pohdimme, millaista on oikeanlainen Jumalan työssä eläminen ja millaiset asiat antavat kullekin voimaa. Pöydän ympärillä olemme yhtä mieltä, ettei elämä saa olla pelkkää suorittamista, vaan aikaa on annettava myös itselleen ja Jumalalle. Sotilastunti päättyy rukoukseen. EneMargit ja Kaja toimivat usein vapaaehtoisina, ja he tulevat tervehtimään ennen kuin katoavat alakerran keittiöön. Sotilas Roomet toteaa lähtiessään: – Kun äitini kuoli, aloin kaipaamaan Jumalan läsnäoloa ja löysin silloin Armeijan. Parasta täällä on yhteys ja Jumalan Sana. Omassa paikassa Paikka hiljenee ja siirrymme Ingen kanssa keskustelemaan. Pieni Jasmin on nukahtanut, ja Timo nostaa hänet lastenhuoneen patjalle päiväunille. Vuonna 2006 Inge tutustui Pelastusarmeijaan ja tunsi, että on löytänyt oman paikkansa. – Se, että hengellisyyden lisäksi Pelastusarmeija on vahvasti sosiaalisesti yhteiskunnassa mukana, kosketti minua. 12 SOTAHUUTO

[close]

p. 13

Võrun osastonjohtaja, kenttäkersantti Inge Ojala kasvattitytär Jasmin sylissään. Taustalla sotilas Aare. – Täällä osastolla säteilee rauha. Inge kävi Koplin osastolla Tallinnassa ja aloitti myös työskentelyn Tallinnan päihdekuntoutuskeskuksessa, Toivon talossa. – Siellä minulle kirkastui, että haluan tehdä jotakin enemmän Jumalan hyväksi. Olin neljä vuotta sotilaana Koplissa, kunnes aluejohtajamme tiedustelivat, voisimmeko muuttaa Võruun ja johtaa työtä täällä. Pohdimme asiaa ja päätimme ottaa haasteen vastaan. Olemme jakaneet töitä osastolla: Timo tekee käytännön tehtäviä, hallinnollisia töitä ja kirjanpitoa. Minä vastaan työn hengellisestä puolesta. Hengessä ja hädässä – Võru tarvitsee Armeijan tapaista kristillistä yhteisöä, joka Sanan lisäksi tarjoaa ruokaa ja tukea. Jos ihminen on nälkiintynyt, hänen on hyvin vaikea ymmärtää, että Jumala rakastaa häntä. Elämän perusedellytyksistä on lähdettävä. – Kun autamme ihmisiä, haluamme tehdä sen niin, ettei heidän tarvitse tuntea häpeää. Siksi soppakeittiölläkään emme kysele nimiä tai tietoja, vaan haluamme heidän tuntevan olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi. Kutsumme näissä yhteyksissä heitä hengellisiin kokoontumisiimme, ja aina välillä saammekin uusia osallistujia, Inge toteaa hymyillen. Satunnaisesti Võrun osasto saa ruoka-apua metodistikirkon järjestämästä Toidupank-toiminnasta. Tällöin ruokatarvikkeita jaetaan soppakeittiöllä kävijöille. Osastolla on myös pesukone, jota vierailijat voivat käyttää. Vähävaraisimpia asiakkaita pyritään mahdollisuuden mukaan tukemaan. – Jos on tiukka tilanne ja tarvitsee rahaa lääkkeisiin tai ruokaan, niin menemme mukaan apteekkiin ja kauppaan. Isoilla summilla emme pysty tukemaan. Kun kyse on isommasta tarpeesta, sil- loin autan asiakasta olemaan yhteydessä kaupungin sosiaalitoimistoon. Monelle tästä on apua, koska he eivät osaa tai uskalla olla suoraan yhteydessä. Lapset sydämen asiana Lapset – erityisesti hylätyt ja laitoksissa asuvat lapset – ovat Ingen ja Timon sydäntä lähellä. Inge vierailee Kaakkois-Virossa sijaitsevassa lastenkodissa ja toimii myös tämän lastenkodin ystäväkerhon jäsenenä. Kerho kerää vaatteita ja leluja lastenkodin lapsille. Inge elää tätä rakkautta myös omassa elämässään todeksi – hänellä ja Timolla on kuusi kasvattitytärtä kotona. – Paras paikka lapselle on koti ja perhe – ei laitos. Haluamme toteuttaa tätä konkreettisesti, siksi toimimme sijaisperheenä näille kuudelle ihanalle tytölle, Inge toteaa rakkautta äänessään ja katsoo patjalla nukkuvaa Jasminia. 8 SOTAHUUTO 13

[close]

p. 14

Osastolla juhlitaan naistenpäivää – jokainen leidi saa oman tulppaanin. Ingelle ja Timolle lapset ovat sydämen asia. Heillä on kuusi kasvattitytärtä, ja Jasmin on heistä nuorin. – Perheessämme vauhtia riittää! 8 Asuessaan Tallinnassa Inge ja Timo saivat neljä sisarusta kerralla. Võruun muuton jälkeen perhe kasvoi, kun Grete-Liis löysi kodin heidän luotaan. Pieni Jasmin on perheen uusin tulokas. Kaksostytöt Margarita ja Viktoria ovat 12-vuotiaita, Sofia yhdeksän, Laura kahdeksan, Grete-Liis kuusi ja suloinen Jasmin on kesäkuussa kaksivuotias. – Perheessämme vauhtia riittää, Inge nauraa heleästi. Inge ja Timo toimivat virallisena kriisiperheenä Võrussa, ja poliisi sekä sosiaaliviranomaiset ovat tietoisia, että heihin voi olla yhteydessä. He ovat aloittaneet nyt kuukausittaiset sijaisperheiden kokoontumiset. Ryhmään ottaa osaa sijaisperheitä Võrusta ja Põlvasta. – Keskustelemme ja jaamme kokemuksia. Lapsilla kun usein on mielenterveydellisiä ongelmia ja traumoja. Keskustelemme kahvikupin äärellä – il- man lapsia. Pari kertaa pyysimme ottamaan lapset mukaan, mutta siitä ei tullut mitään, kun lapset juoksivat ympäriinsä, Inge naurahtaa ja jatkaa: – On hyvä kokoontua aikuisten kesken, sijaisperheellisille tällainen aika on harvinaista. Tulevaisuus Jumalan käsissä Inge ja Timo ovat toimineet Võrun johdossa seitsemän vuotta, mikä Pelastusarmeijassa on pitkä aika. – Tulevaisuus on auki. Meiltä kysytään vuosittain, haluammeko muuttaa. Vastaamme aina johtajille: ”Emme tiedä, mutta te tiedätte – ja Jumala tietää!” Jos Jumala haluaa meidän muuttavan, niin muutamme. Ymmärrämme, että uudet ideat alkavat loppua, Inge toteaa hymyillen. – Ystävämme, sotilas Leili on opiskelemassa Tallinnan Raamattukoulussa ja tekee käytännön harjoittelua Koplin osastossa. Kun hän palaa Võruun kesällä, toivomme että hän tuo uusia ideoita mukanaan. Toiveenamme on ainakin naistenkokoontumiset, se on ollut monien rukouksissa. Kiitän Ingeä haastattelusta, ja lähtiessäni hän vielä toivottaa: – Hyvää kotimatkaa ja Jumalan varjelusta! Ja millainen matka tämä on ollutkaan: kahden ja puolen vuoden aikana olen tavannut lukuisia sitoutuneita ja lähimmäisenrakkaudesta täyttyneitä ystäviä Lapin perukoilta Latvian rajalle ja Pohjanmaan lakeuksilta Savon sydämeen. Löydä sinäkin lähin osastosi ja aloita elämänmittainen seikkailu hyvässä seurassa ja Jumalan rakkaudessa! Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen 14 SOTAHUUTO

[close]

p. 15

Cedin reissulla Ylisihteeri Ced Hills toimi aiemmin Pelastusarmeijan kansainvälisen katastrofityön kordinaattorina. Tällä palstalla Ced jakaa kokemuksiaan ja seikkailujaan näiltä vuosilta. Sammakko tulessa! Eenok lähettää terveiset Suomeen! Pelastusarmeija Võrussa • Vabaduse 4, Võru • paastearmee.ee > Meist > Korpused ja keskused > Võru korpus • Osastonjohtaja kenttäkersantti Inge Ojala-Pihlaja • Võru on Suomen ja Viron osastoista eteläisin • Osaston viikko-ohjelmaan kuuluu tiistaisin soppakeittiö ja sotilastunti, torstaisin Raamattutunti ja soppakeittiö. Perjantai on varattu kahdenkeskisille keskusteluille ja kotikäynneille ja sunnuntaisin on jumalanpalvelus. • Hylätyt lapset on erityisesti huomioitu, kuukausittain osastolla on sijaisperheiden tuki- ja keskusteluryhmä. Kuukauden kaupunki -sarja päättyy – kiitämme yhteisestä matkasta! Liikkeelläolo on yksi suurimpia tarpeita katastrofin aikana – mutta katastrofi voi myös tehdä liikkumisesta yhden suurimmista haasteista. Kun minun on täytynyt päästä liikkeelle, olen ollut kiitollinen avusta, joka on saapunut hyvin epätavallisista lähteistä. Keväällä 2013 työskentelin Lähi-idässä. Irakin konflikti oli juuri hellittänyt, ja humanitääriset avustusjärjestöt tutkivat, missä ja kuinka ne voisivat auttaa. Irakin eteläisessä keskiosassa sijaitseva kaupunki, Diwanniyya, tarvitsi välitöntä apua. Yhdysvaltojen armeijan henkilökunta oli asettunut kaupunkiin ja järjesti kansalaisjärjestöille matkoja rohkaistakseen järjestöjä vierailemaan paikassa ja arvioimaan avuntarvetta. Menin työtoverini kanssa tutkimaan, voisiko Pelastusarmeija auttaa. Meidät lennätettiin paikalle Kuwaitista kaksiroottorisella armeijan helikopterilla – jonka armeijan joukot tuntevat nimellä ”sammakko”. Matka Irakiin sujui hyvin, mutta paluumatka oli lähes katastrofi. Kun lensimme aavikon yllä, vaaleanpunainen neste alkoi valua helikopterin katosta työtoverini olkapäälle. Hän varoitti yhtä miehistön jäsentä ja kutsui paikalle toisen sotilaan. He poistivat äkkiä sivupaneelit ja alkoivat raivoisasti mopata valuvaa nestettä. Yhtäkkiä kuului vinkuva ääni, jota seurasi savu ja äänekäs huudahdus ”moottori on tulessa!” En ole mikään ilmailuekspertti, mutta jopa minä tiesin, että tulessa oleva helikopterin moottori ei ole hyvä uutinen! Lentäjä teki erittäin kiireellisen hätälaskun keskelle aavikkoa. Meidät kiidätettiin ulos helikopterista, asetettiin ympyrään maahan ja aseistetut sotilaat ympäröivät meidät. Koska turvallisuutemme puolesta pelättiin, toinen helikopteri lähetettiin hakemaan meidät ja meidät lennätettiin läheiselle, pienelle armeijan lentokentälle, jossa meidät piilotettiin maanalaiseen bunkkeriin. Seurueessamme oli useita korkea-arvoisia, kuwaitilaisia armeijan upseereita. Irakin aavikko ei ollut hyvä tai turvallinen paikka oleskella! Pari tuntia myöhemmin Yhdysvaltojen pääilmavoimien yksityinen suihkukone lähetettiin hakemaan meidät. Meille ilmoitettiin, että koneen matkustajat valittaisiin korkeimman sotilasarvon mukaan, koska pienessä lentokoneessa ei ollut tilaa kaikille. Matkustajalistaa alettiin lukea – eversti tämä, everstiluutnantti tuo… sitten kuulin, ”majuri Olsen, majuri Hills”. Pelastusarmeijan sotilasarvomme oli huomioitu ja meidät valittiin hätäapulentokoneeseen! Se ei ollut ensimmäinen (eikä viimeinen) kerta, kun sotilasarvostani on ollut paljon hyötyä. Saavuimme turvallisesti takaisin Kuwaitiin keskellä yötä, takanamme seikkailu, jonka vain harvat Pelastusarmeijan upseerit tulevat koskaan kokemaan. Olin kiitollinen – mutta olen myös tietoinen, että maailmassamme on paljon apua ja tukea tarvitsevia, joilla ei ole ”sotilasarvoa” tai yhteiskunnassa merkityksellistä statusta. Minua muistutetaan, että jokainen on tehty Jumalan kuvaksi. Kukaan ei ole merkityksetön – kukaan ei ansaitse jäädä pois kyydistä. Jumala, anna meille silmät, jotka näkevät ja sydän, joka tuntee ympärillämme olevien tarpeet. Ced Hills everstiluutnantti SOTAHUUTO 15

[close]

Comments

no comments yet