Sotahuuto, 9/16

 

Embed or link this publication

Description

Pelastusarmeijan kuukausijulkaisu

Popular Pages


p. 1

SOTAHUUTO | KRIGSROPET | PELASTUSARMEIJAN LEHTI | SYYSKUU 2016 | 4 € SOTAHUUTO iCare – kierrätystä Virossa Sivut 8–9 SOTAHUUTO 1

[close]

p. 2

Viron työn rukous- ja uhrisunnuntai 11.9. osastoissa kautta Suomen Tue tärkeää perheiden kanssa tehtävää työtä: pelastusarmeija.fi/viro Keräyslupa: POL-2014-8369 1.1.2015-31.12.2016 Syyskuun raamatunlukuopas Vuoden 2016 aikana tutustumme Pelastusarmeijan opinkappaleisiin ja tarjoamme ohjattua raamatunlukua. Opinkappale 8: Me uskomme, että me tulemme armosta vanhurskautetuiksi uskon kautta Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja että sillä, joka uskoo, on siitä todistus omassa itsessään. Rukousaihe: Pelastusarmeijan työ Virossa 1 2 Sam 5:17–6:8 2 2 Sam 6:9–23 3 Joh 8:31–36 4 Luuk./Luk 15:17-24 Kadonnut poika – Den förlorade sonen 5 2 Moos./2 Mos 23:10–12 6 Gal 4:31–5:6 7 Mark 2:23–28 8 2 Sam 7:1–16 9 2 Sam 7:17–29 10 Room./Rom 13:8–10 11 Matt 22:34–40 Suurin käsky – Det största budet Viron työn rukous- ja uhrisunnuntai Bön- och offersöndag för arbetet i Estland 12 Jer 38:7–13 13 Room./Rom12:16–21 14 Matt 7:12 15 2 Sam 8 16 2 Sam 9 17 5 Moos./5 Mos 6:4–9 18 Jaak./Jak 2:18 Usko ja teot – Tro och gärningar 19 Aamos/Amos 9:11–15 20 1 Kor 1:10–13 21 Joh 17:18–23 22 2 Sam 10:1–14 23 2 Sam 10:15–11:13 24 Matt 6:25–34 25 1 Joh 5:1–12 Kansainvälinen rukouspäivä ihmiskaupan uhrien puolesta Internationella böndagen för offren för sexhandel 26 5. Moos./5 Mos 4:29–31 27 Fil 4:10–13 28 Luuk./Luk 10:38–42 29 2 Sam 11:14–27 30 2 Sam 12:1–15a 2 SOTAHUUTO

[close]

p. 3

TÄSSÄ KUUSSA Tervetuloa Viroon Järvien ja metsien maa – hiihdon ja pyöräilyn maa. Maa, joka tunnetaan joka viides vuosi pidettävistä laulujuhlistaan, jotka kokoavat tuhansia ihmisiä laulamaan yhdessä kauniista maastaan. Maa, joka on kokenut konflikteja, maa, joka on historiansa aikana ollut toisten kansojen vallan alla eripituisia aikoja, mutta joka yhä pitää vahvasti kiinni omasta kielestään ja identiteetistään. Olen huomannut, miten todella tärkeä asia kieli on, kun olen yrittänyt kommunikoida ihmisten kanssa Virossa. Olen yrittänyt oppia viron kieltä, mutta heikolla menestyksellä! Olen hyvin kiitollinen kääntäjistä mutta on ollut hetkiä, jolloin minun on vain pitänyt turvautua yksinkertaisempiin viestinnän muotoihin, kuten kuviin tai runsaaseen elehtimiseen. Viron Päästearmee toimii sekä venäjän- että vironkielisissä yhteisöissä, mutta kieli, jota ihmisillä on tarve kuulla, on sama Virossa, Suomessa, Britanniassa, kaikkialla... 1. Kor. 13 muistuttaa minua siitä, että meidän tulee puhua taivaan kieltä – ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.” Kun Viro vapautui neuvostovallasta ja itsenäistyi uudelleen, maassa asuvilla oli mahdollisuus valita, ottavatko he Viron vai Venäjän passin vai ulkomaalaispassin – heidän piti päättää, miten he tahtoivat identifioitua. Kristittyinä meidän pitää tietää, keitä olemme ja kenelle kuulumme. Identiteettiämme ei määritä se mitä omistamme tai mitä teemme, vaan uusi elämä Kristuksessa. Olemme Kuninkaan lapsia! Kun luet tätä Sotahuudon numeroa, saat ehkä tietää jotakin uutta elämästä tämän päivän Virossa, maassa, joka olisi helposti voinut menettää oman kielensä ja identiteettinsä. Rukoilen, että tiedät kuka sinä olet Kristuksessa Jeesuksessa, ja että joka päivä tavallisessa elämässä ja arjen rutiineissa pyrit puhumaan sekä sanoin että teoin rakkauden kieltä. Lyn Hills naistyön sihteeri SOTA HUUTO SYYSKUU 2016 Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. KRIGSROPET Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300, sotahuuto@pelastusarmeija.fi, www.pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 40 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 126. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: www.pelastusarmeija.fi, www.facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Eija Kornilow Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Eija Kornilow, Toni Kaarttinen, Saara Ertamo, Joona Junkkari Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali André Cox Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä kirjoituksista Painopaikka: Painotalo Plus Digital Oy, Lahti 2016 ISSN 0356-3340 Kansikuva: Toni Kaarttinen SOTAHUUTO 3

[close]

p. 4

KUUKAUDEN kolumni Kierrätetään vähälle käytölle jäänyt ’kiitos’ On hienoa olla pelastusarmeijalainen ja tietää, että kierrätys sanakirjamerkityksessään on ollut osa toimintaamme jo kauan. Yksi merkittävä varhainen kierrätyksen muoto oli evakkojen asuttamiseen liittyneet huonekalu- ja tarvikelahjoitukset ja niiden jakaminen kotinsa jättäneille. Tätä työmuotoa kutsuttiin huoltotyöksi, jonka alle myös uudempi kierrätystoiminta rakentui. Vuonna 1970 avattiin ensimmäinen kirpputori Helsingissä. Kierrätys on yksi tämän päivän trendeistä. Pelastusarmeija on siis ollut trendin aallonharjalla jo useita kymmeniä vuosia. Kierrätyksen yleistymisessä suuri merkitys on ollut Facebookilla ja sen lukuisilla ”osta, anna, myy ja vaihda” -ryhmillä. Kierrätyksen helppous tekee siitä myös entistä houkuttelevampaa. Esimerkkinä tästä voisi mainita vaikka Pelastusarmeijan kirpputorien verkkokaupan, joka mahdollistaa käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden vaivattoman esillepanon ja ostajalle miellyttävän ja todella helpon ostotapahtuman, joka voi tapahtua vaikkapa kotona kännykän välityksellä yöpuku päällä sängyllä maaten. Näin on käynyt sanojen kierrätyksessä. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström kirjoittaa JSN-blogissa, että sanojen kierrätyksestä on tullut Google-haun tekemisen helppouden myötä journalismiin hiipinyt internetajan älyllinen syöpä. Jonkinlaisesta laiskuudesta lienee kyse, kun toisen sanoja kierrättää ominaan. Plagiointi on tänä päivänä helpompaa kuin koskaan. On kuitenkin olemassa sanoja, joiden kierrättämisestä ei ole kuin hyötyä. Sanomalla ”kiitos” emme riko kenenkään tekijänoikeuksia emmekä sorru vääränlaiseen helppouteen. Kiitoksen sanominen ei ole vaikeaa. Silti usein illalla mennyttä päivää pohtiessani huomaan asioita, joista olisin voinut kiittää. Jostakin syystä jätin kiittämättä. Olen päättänyt opetella paremmaksi kiittäjäksi. Onneksi se on mahdollista, eikä edes vaikeaa. On myös olemassa sanoja, joita emme toivoisi joutuvamme kierrättämään. On aivan oikein yrittää välttää tapahtumia, jotka johtavat sanan ”anteeksi” sanomiseen, mutta väistämättä se on joskus tarpeellinen ilmaisu kaikkien elämäs- sä. Anteeksi antamisella on eheyttävä voima. Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen helpottavat katkeruudesta irti päästämistä. Tästä syystä sanan ”anteeksi” kierrättäminen on erityisen tärkeää. Joitakin sanoja siis pitää kierrättää – sanaa ”kiitos” erityisen herkästi. Tällä hetkellä minun päällimmäiset kiitokseni kohdistuvat upseerikouluaikaan, joka on lopuillaan. Lokakuussa minut vaimoni Kaisun kanssa vihitään upseereiksi. Tahdon kiittää hyvästä opetuksesta, kärsivällisyydestä ja rukoustuesta upseerikoulun johtajaa everstiluutnantti Aino Muikkua ja opettajaamme kapteeni Gerry Lindholmia. Kiitos Tallinnan aluetoimiston ja Koplin osaston väelle, jotka auliisti palvelivat meitä upseerikoulun ollessa Tallinnassa. Kiitos jokaiselle esirukoilijalle. Kiitos kadettitovereilleni Arina Danilovalle ja Kirill Burunoville. Matka kanssanne on ollut ihmeellistä ja ihanaa aikaa. Kiitos Kaisulle. Matka kanssasi on sydämeni suurin ilo. Riku Leino kadetti Liiassa helppoudessa on myös vaaransa. Hankimmeko tavaroita vain, koska niiden hankkiminen on helppoa? Ensimmäiseksi tulisi pohtia, tarvitsemmeko tavaraa. Olen kuullut muutama vuosikymmen sitten nuorelle upseerille annettavan ohjeen, ettei tule hankkia kaikkea, mitä tarvitsee, vaan ainoastaan se, mitä ilman ei tule toimeen. Osto- ja hankintatapahtuman helppous hämärtää todellisen tarpeen. Valon lähettiläät -kurssin upseerivihkimys Helsingissä kadetti Riku Leino ja kadetti Kaisu Leino Lauantai 22.10. klo 14.00 Pelastusarmeijan Temppeli, Uudenmaankatu 40 Tallinnassa kadetti Kirill Burunov ja kadetti Arina Danilova Sunnuntai 23.10. klo 14.00 Salmen kulttuurikeskus, Salme 12 Kaikki tervetulleita! 4 SOTAHUUTO

[close]

p. 5

Pelastusarmeijan opinkappaleet 8 11 Pelastusarmeijan hengellinen perusta kiteytyy 11 opinkappaleeseen, joihin tutustumme Sotahuudossa tämän vuoden aikana. Luutnantti Kaisa Mäkelä-Tulander tutustuttaa meidät näihin suuriin teologisiin teemoihin maanläheisellä tavalla. Tässä kuussa sotilas Aleksei Balabanov Tallinnasta todistaa opinkappaleen vaikutuksesta omassa elämässään. Tutustu Pelastusarmeijan opinkappaleisiin syvemmin – Pelastusarmeijan opin käsikirja ladattavissa osoitteesta: j.mp/opinkirja PELASTUSARMEIJAN OPIN KÄSIKIRJA Me uskomme, että me tulemme armosta vanhurskautetuiksi uskon kautta Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja että sillä, joka uskoo, on siitä todistus omassa itsessään. Koira, tähtitiede ja suhde Minkä perusteella sinä tiedät sen, mitä tiedät? Tiedän, että minulla on koira, koska hän läähättää lattialla vieressäni. Näen hänet, kuulen hänet, tunnen hänen lämpimän hengityksensä. Sen sijaan minun on paljon vaikeampi uskoa, että Linnunrata on yksi loputtomasta määrästä galakseja ja että tähdet, jotka yötaivaalla näen, ovat ehkä sammuneet jo vuosituhansia sitten. Minun on vaikea ymmärtää käsite ääretön, puhumattakaan muista modernin tähtitieteen ajatuksista, koska en voi kokea niitä itse. Kristinusko on erikoinen ja ehkä varsinkin Pelastusarmeija. Siinä keskeistä ei olekaan oikea käytös, laki, oppijärjestelmät, rituaalit tai jokin muu ulkoinen asia, vaan suhde. Se usko, jonka kautta me kahdeksannen opinkappaleen mukaan tulemme vanhurskautetuiksi, on suhde Jeesukseen. Uskossa hän on meille läsnä oleva ja elävä. Hän on rinnalla kulkeva ystävä, äidin syli, johon saa painautua maailman myrskyissä, turvallinen käsi, joka ohjaa oikeaan suuntaan, neuvoja, joka antaa palautetta. Jeesus on ystäväni ja pelastajani, kuljen hänen kanssaan ja tottelen häntä. Mistä voin tietää, että uskon Jeesukseen? Mistä voin tietää olevani pelastettu? Koska minä tunnen Jeesuksen! Koska hän on minulle yhtä todellinen kuin läähättävä koirani! Ei ole kyse sellaisesta tuntemisesta, jolla tunnen Yhdysvaltain presidentin. Uskon Jeesus ei ole puhuva pää uutiskuvissa tai Raamatun tekstin ulkoa muistamista. Usko on tuntemista, jolla tunnen koirani ja muut perheeni jäsenet: tuntemista, johon sekoittuu rakkautta, yhteenkuuluvuuden tunnetta, luottamusta – tunteita. Jokainen hetki koiran kanssa ei ole täynnä pakahduttavaa onnea ja usein joudun pakottamaan itseni koiralenkille. Samoin on rukousteni ja Raamatun lukuni laita, mutta siitä huolimatta usko Jeesukseen on minulle omakohtainen kokemus. Usko Jeesukseen ei ole tunnetta, vaan jotakin syvempää. Raamattu lupaa, että jokainen, joka uskoo, pelastuu (Joh. 3:16). Kuten ihmissuhteet, suhde Jeesukseenkin syvenee ja vahvistuu ajan mittaan ja suhdetta hoitaessa. Sinä et ole se, joka kantaa yksin uskoa ja huolehtii siitä. Tule vain Jeesuksen luokse, avaa ovesi hänelle, joka päivä. Kaisa Mäkelä-Tulander luutnantti Ajatuksiani opinkappaleesta: Uusi, valoisa elämä Olen Alexei, 38 vuotta ja asun Tallinnassa. Olen Pelastusarmeijan sotilas ja työskentelen vapaaehtoisena Pelastusarmeijan kuntoutuskeskuksessa Elävässä toivossa. Vartuin perheessä, jossa ei uskottu Jumalaan. Lähdin kotoani 11-vuotiaana. Asuin eri paikoissa: ystäväni luona, talojen kellareissa, autiotaloissa. Aloin polttaa tupakkaa ja juoda. 18-vuotiaana kokeilin huumeita, ja niistä tuli heti elämäni tärkein sisältö. Varastin ja katkaisin suhteeni kaikkiin läheisiin. Eräässä vaiheessa en nähnyt mitään mieltä koko elämässä, ja silloin Jumala tuli avukseni. Kaupungissamme oli Pelastusarmeijan ruokala, jossa kävin silloin tällöin. Kuulin, että Pelastusarmeijalla oli kuntoutuskeskus huume- ja alkoholiriippuvaisille. Ajattelin, että minulla ei ole mitään menetettävää. Pyysin apua ja minut otettiin vastaan. Keskuksessa sain kuulla Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Kaduin syntejäni ja otin Jeesuksen elämääni. Puoli vuotta myöhemmin sain vankilatuomion aikaisemmin tekemästäni rikoksesta. Vankilasta päästyäni palasin kuntoutuskeskukseen. Kuntoutusohjelman suoritettuani minulle tarjottiin mahdollisuutta palvella keskuksessa. Olin vuoden siellä, ja sitten tunsin Jumalan kutsuvan vahvemmin. Menin alokaskurssille ja vuotta myöhemmin minut vihittiin pelastussotilaaksi. Olen onnellinen mies, sillä tiedän, että Jumala on antanut syntini anteeksi – hän antoi minulle uuden, valoisan ja ihanan elämän. Hän antoi minulle työn, jossa voin palvella, ja hän palautti terveyteni. Sain uusia ystäviä, joihin voin aina luottaa. Tiedän olevani juuri sillä paikalla, johon minut on tarkoitettu. Jumala myös korjasi suhteeni läheisiini antamalla minulle viisautta ja rohkeutta pyytää heiltä anteeksi. Joka päivä näen Jumalan ihmeiden toteutuvan niin omassa kuin muidenkin elämässä. Uskon vahvasti, että Jumalalla on suunnitelma elämäni varalle, eikä Hän koskaan hylkää minua. Alexei Balabanov Koplin osaston sotilas SOTAHUUTO 5

[close]

p. 6

Pelastusarmeijan uudet tuulet Kesän aikana Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territoriossa on tapahtunut suuria muutoksia ja Armeijamme on saanut kokonaan uuden johtajiston. Territorion uutena johtajana ja naistyön presidenttinä ovat aloittaneet everstit Patrick ja Anne-Dore Naud ja ylisihteerinä ja naistyön sihteerinä everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills. Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Die Heilsarmee, Saksa Ylisihteeri Ced Hills ja naistyön sihteeri Lyn Hills: Paikallisesta johtajuudesta voimaa Everstiluutnantit Ced ja Lyn eivät ole vieraita – vaan rakkaita naapureita. Kolmen viime vuoden aikana he toimivat Viron Pelastusarmeijan aluepäällikkönä ja naistyön aluejohtajana. Vuodet Virossa olivat antoisia. – Kolmen vuoden aikana näimme suuria muutoksia – niin maassa kuin Armeijassakin. Henkisesti maa siirtyi idästä kohti Keski-Eurooppaa. Pelastusarmeija on kehittynyt, olemme saaneet ensi kertaa paikallisia upseereita ja olemme tehneet investointeja. Hyviä muutoksia. Ced ja Lyn ovat molemmat kotoisin Lontoon lähiympäristöstä. Heillä on kaksi tytärtä, Rachel ja Rebecca. Cedin ja Lynin vanhemmat olivat pelastusarmeijalaisia ja Armeija tuli tutuksi jo pienestä pitäen. 16-vuotiaana molemmat löysivät tiensä töihin Pelastusarmeijalle, Lontoon East Endin päihdeyksikköön. Siellä nuoret kohtasivat. Ihastuminen johti avioitumiseen 21-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin he saivat upseerikutsumuksen ja upseerikoulun he aloittivat 24 vuoden iässä. Siitä alkanut upseeriura on ollut vaiheikas. – Tänä vuonna olemme olleet 30 vuotta upseereina. Meillä on ollut erittäin mielenkiintoinen ja vaihteleva upseeriura. Yksi varhaisia määräyksiämme oli Red Shield Center -keskusten johta- minen Saksassa. Tuimme Saksaan määrättyjä brittisotilaita ja heidän perheitään. Näiden vuosien aikana Ced sai määräyksen Pelastusarmeijan katastrofityön pariin, ensin kenttäedustajaksi ja myöhemmin katastrofityön koordinoijaksi kansainväliseen päämajaan. Vuosien aikana Ced työskenteli lukuisissa maissa. – Elämäni aikana olen vieraillut 75 maassa ja suurimmassa osassa olen tehnyt katastrofityötä ja -kouluttamista. Myös Suomessa, Ced toteaa hymyillen. – Noiden vuosien aikana meillä oli yllättävän paljon katastrofityötä maissa, joissa Pelastusarmeija ei entuudestaan toiminut. Tällaisia tilanteita olivat muun muassa Bosnian sota, Kosovon kriisi, Turkin maanjäristys sekä Afganistanin ja Irakin kriisit. – Katastrofityön koordinoijana roolini oli tukea Pelastusarmeijan territorioita ympäri maailmaa, jotta katastrofien sattuessa territorioilla olisi kaikki tarvittavat resurssit, rahallista tukea ja työntekijöitä. Tarjosimme paljon koulutusta. Ajatuksena oli edistää paikallista taitotietoa, että armeijalaiset pystyisivät auttamaan katastrofitilanteissa nopeasti myös paikallisesti. Cedin ollessa katastrofityössä Lyn oli määrättynä osastoissa sekä kahden vuo- den ajan kappalaisena William Booth Hadleigh Farm -kurssikeskuksessa. Farmi toimi tukikohtana työllistämisen kehitysprojektille – ihmisille, joilla oli vaikeuksia työllistyä. – Asiakkaillamme oli muun muassa autismia, Downin syndroomaa, hermoromahduksia... Tehtävä oli haastava, mutta myös siunaava, Lyn paljastaa. 2013 Hillsit saapuivat Viroon. Hillseille oli tärkeää painottaa paikallista johtajuutta. – Kun saavuimme, Päästearmee keskittyi vahvasti sosiaaliseen työhön. Edelleen panostamme siihen, mutta sen rinnalle olemme yrittäneet rakentaa osastoille rakennetta, saada paikallisia sotilaita ja upseereita – osaston ihmiset kokisivat syvempää yhteyttä osastoonsa. Vaikka muutamme nyt Suomeen, niin emme jätä Viroa ja annamme täyden tukemme uusille aluejohtajille. Alkaneet tehtävät Suomessa täyttävät Hillsit innostuksella. – Odotamme kaikkea tulevaa innolla! Toivomme, että pystymme myös Suomessa edistämään visiota vahvoista paikallisosastoista ja työskennellä yhdessä upseereiden ja sotilaiden kanssa vahvojen, terveiden osastojen hyväksi. Odotamme ilolla, että pääsemme myös tapaamaan ja tutustumaan teihin kaikkiin! 6 SOTAHUUTO

[close]

p. 7

Terriorion johtaja Patrick Naud ja naistyön presidentti Anne-Dore Naud: Eteenpäin Kristuksen sotilaat! Everstit Patrick ja Anne-Dore Naud eivät yllättyneet määräyksen ajankohdasta, mutta paikasta kylläkin! He ovat kuulleet Suomen kauniista järvistä ja metsistä, ja Tallinnan upeasta vanhasta kaupungista, mutta eivät ole koskaan vierailleet tällä suunnalla. – Määräys tuli yllätyksenä, sillä emme puhu skandinaavisia kieliä, mutta aiomme tehdä parhaamme. Annamme sydämiemme puhua! Patrick toteaa hymyillen. Patrick Naud on kotoisin aurinkoisesta Lounais-Ranskasta ja Anne-Dore Etelä-Saksasta majesteetillisten Alppien juurelta. Patrick syntyi armeijaperheeseen ja siihen liittyy hänelle rakas lapsuusmuisto: – Teimme viiden sisarukseni kanssa teatteriesityksiä osastossa, jossa vanhempani palvelivat Jumalaa upseereina. Patrick itse löysi Jumalan 11-vuotiaana. – Opettajani kuoli traagisissa olosuhteissa. Tapahtuman seurauksena ymmärsin, että ihmiset voivat olla ylpeitä ja toimia väärin. Jumala kutsui minua pyhityskokouksessa. Menin katumuspenkin ääreen ja koin kutsun samoin tein. Jeesuksesta tuli pelastajani ja hyvä paimeneni. Anne-Dore tuli uskoon opiskellessaan sairaanhoitajaksi. Koulussa hän kohtasi nuoren pelastusarmeijalaisen, joka luki ja selvitti hänelle Raamattua. Tietyt raamatunkohdat koskettivat Anne-Doren sydäntä niin, että hän halusi luovuttaa elämänsä Jumalan käyttöön. Hän koki anteeksiantoa ja uutta toivoa. – Tämä Pelastusarmeijalainen, Hampurin osaston missiotiimin johtaja, luennoi meille alkoholista ja prostituutiosta, työstä punaisten lyhtyjen alueella. Opiskelujeni lopussa Jumala johdatti minut mukaan tähän missiotiimiin. Vuonna -85 Patrick ja Anne-Dore aloittivat upseerikoulun ”Rauhan viestinviejät” -kadettirenkaan jäseninä Baselissa, Sveitsissä. He tapasivat toisensa ensimmäisenä päivänä upseerikoulun penkillä! Häiden jälkeen Naudit saivat ensimmäisen yhteisen määräyksen Nizzan osastoon Etelä-Ranskaan. He ovat työskennelleet upseereina Pelastusarmeijan eri toimipisteissä Ranskassa, Belgiassa ja Saksassa. Viimeisin määräys oli toimi Saksan, Liettuan ja Puolan territorion johtajana ja nais- ja aikuistyön johtajana. – Maantieteellisesti territorio kattaa ison alueen Euroopasta, mutta Pelastusarmeija on siellä pieni kristillinen yhteisö. Tästä syntyi mielenkiintoisia haasteita. Monia rakenteita on uudistettu ja innovatiivisia projekteja aloitettu. Tiedämme, että komentaja Marie Willermark tulee jatkamaan työtä hyvin. Toivotamme hänelle voimia ja siunauksia uudessa määräyksessään. Eräs kriisi, joka vahvasti kosketti Saksaa viime vuonna, oli maahanmuuttajien määrän räjähdysmäinen kasvu. Territoriossa työskenneltiin kovasti asian eteen. – Monet Saksan osastoista työskentelevät asian parissa. Avustamme näitä miehiä, naisia ja lapsia aterioin, perushyödykkein ja vaattein. Olemme myös aktiivisesti opettaneet paikallista kieltä. Nyt Naudeilla on alkanut uusi ajanjakso elämässä Suomen ja Viron territorion johtajina. Heidän kolmesta lapsestaan (Raphael, Cathy ja Mikael) 17-vuotias Mikael muuttaa Patrickin ja Anne-Doren mukana Suomeen. – Uusi ympäristö on haaste, mutta luotamme, että Herra auttaa ja vahvistaa häntä. Rukoilemme kaikkien lapsiemme puolesta päivittäin, Anne-Dore toteaa lämpimästi. Uuden haasteen työssä tuo kokonaan kansainvälinen johtajisto. Patrick Naud pyytää kärsivällisyyttä. – Tilanne on uusi ja tarvitsemme aikaa sopeutua. Ensisijaisesti meidän täytyy kuunnella erinomaista henkilökuntaamme ja luottaa siihen, että he jaksavat olla kärsivällisiä kanssamme. Everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills tuovat paljon kansainvälistä taitotietoa ja se on meille suureksi eduksi. Naudeilla on näkemys kehittää Suomen ja Viron Pelastusarmeijaa nykyisen vision johdattamalla tiellä. – Rukouksemme on, että Jumala käyttää territoriomme palvelijoita tavoittaakseen heitä, jotka etsivät Jumalan rakkautta ja armoa. Jokainen ihminen on Jumalan rakastama. Jumalalla on suunnitelma ja meidän vastuumme on toteuttaa tätä niin rukouksissa kuin teoissakin! Eteenpäin Kristuksen sotilaat! SOTAHUUTO 7

[close]

p. 8

iCare – Kierrätystä Virossa Viron Pelastusarmeija, Päästearmee, aloitti oman kierrätystoiminnan kesällä 2015 ensimmäisen iCare-liikkeen muodossa. iCare tiivistyy ajatukseen: Minä välitän ihmisistä, luonnosta ja itsestäni. Tavoitteena on tarjota palvelua huokein hinnoin ja korkealuokkaisia vaatteita, joista kaikilla olisi mahdollisuus nauttia varallisuuteen katsomatta. Päästearmeen iCare-toiminta käynnistyi reilu vuosi sitten. Tänä aikana Tallinnan alueelle on avautunut kaksi iCare-myymälää, Kalamajaan ja Mustamäelle sekä viimeisimpänä Tondin kaupunginosaan iCare varastooutlet, jossa on myynnissä vaatteiden lisäksi huonekaluja. Verkkokauppa ja facebook-sivu ovat myös suunnitteilla. Ylisihteeri, everstiluutnantti Ced Hills ja projektikoordinaattori Rita Samsonova ovat luvanneet kertoa iCare -toiminnasta – mitä se on ja mitä sen puitteissa tapahtuu. Ensimmäiset askeleet Aivan ensimmäiset askeleet otettiin everstiluutnantti Ced Hillsin saapuessa edelliseen toimeensa Viron aluejohtajaksi kolme vuotta sitten. – Kun saavuimme Viroon, saimme silloiselta territorion johtajalta, komentaja Johnny Klemanilta listan tavoitteista, ja yksi niistä oli kierrätystoiminnan aloittamisen selvittäminen. Se oli askel siihen, että Viron Pelastusarmeijasta tulisi entistä omavaraisempi. Eräs tukijamme, jolla on kiinteistöfirma, tarjosi meille varastoa. Varasto oli huonossa kunnossa, mutta saisimme sen ilman maksua. Maksaisimme vain käyttökustannuksista. Saimme tilan käyttöömme syyskuussa 2014. Tästä alkoi toiminnan kehittäminen nopealla tahdilla. – Projektikoordinaattori Rita Samsonova ja päihdekeskuksemme Toivon talon miehet kunnostivat varaston. Kaikessa toiminnassa on tavoitteena pitää kulut vähäisinä ja siksi toteutimme remontoinnin yhdessä Toivon talon kanssa. Seuraava vaihe oli löytää myytävät artikkelit. Pelastusarmeija ei ole samalla tavalla tunnettu Virossa kuin täällä Suomessa ja historiallisista syistä virolaiseen kulttuuriin ei kuulu samanlainen hyvän- tekeväisyyden ja lahjoittamisen perinne. Yhteistyökumppaniksi valikoitui Ruotsin Pelastusarmeijan ja Fretexin pyörittämä Fretex International. – Saamme heiltä vaatteet erittäin edulliseen hintaan. Fretex International myy aktiivisesti vaatteita Ruotsin ja Norjan ulkopuolelle, muun muassa useammalle taholle täällä Virossakin. Joten yhteistyön aloittaminen oli luontevaa. Meidän tarvitsee huolehtia vain kuljetuksesta, Ced paljastaa. – Tähän mennessä olemme ostaneet vasta kaksi lähetystä, molemmilla kerroilla 5 000 kilon edestä. Lajittelemme vaatteet varastollamme ja myymme sitten liikkeissä. Ostamme myös pientuotteita, kuten koruja ja sukkia suoraan valmistajilta. Tavoitteenamme on toki näyttää, mitä hyvää työtä Pelastusarmeija tekee Virossa ja näin kannustaa ihmisiä lahjoittamaan vaatteita, projektikoordinaattori Rita Samsonova täydentää. iCare – minä välitän – Toiminnan ensisijainen tarkoitus on Päästearmeen taloudellinen tukeminen. Mutta toki näemme mahdollisuuden siinä, miten ihmiset voivat löytää Armeijan liikkeidemme kautta. Haluamme myös auttaa ihmisiä, Ced Hills pohjustaa toiminnan perusajatusta. – Tähän kuuluu eri tasoja. Ajatuksemme on: Minä välitän ihmisistä, luonnosta ja itsestäni. Tahdomme tarjota hyvälaatuisia vaatteita huokein hinnoin heille, joilla ei ole suuria taloudellisia resursseja. Ja näin tukea heidän itsetuntoaan ja omanarvontuntoaan, Rita kertoo. Toiminnan kulut pidetään alhaisina. Tästä syystä kussakin myymälässä on vain yksi virka – myymäläpäällikkö. – Tämä tehtävä on jaettu kahdelle osaaikaisesti. Varastolla meillä on yksi työntekijä. Viron työvoimatoimiston kanssa meillä on sopimus ja saamme henkilöitä työkokeiluun. Näin toimintaan liittyy myös sosiaalinen, työllistävä aspekti, Ced kertoo. Myymäläpäällikön toimenkuva on laaja, mutta antoisa. – Myymäläpäällikön ainoa tehtävä ei ole vain vaatteiden esillepano ja myynti, vaan tavoitteemme on, että myymäläpäällikkö pystyy auttamaan asiakasta löytämään vaatteen, joka sopii erityisesti hänelle ja on muodikas. Haluaisimme, että siitä tulisi tavaramerkkimme, Rita kertoo hymyillen. Muotia kaikille Lähdemme tutustumaan liikkeisiin. Ensimmäisenä vuorossa on Tondissa toimiva outlet-myymälä ja varasto. Tiloista näkee, että tilojen kunnostus on tehty huolella – huoneet ovat teolliset, mutta viihtyisät. Eräs tila on vielä tyhjä, ja Rita paljastaa, mitä siihen on tulossa. – Aiomme houkutella tänne vaatesuunnittelijaopiskelijoita, tämä olisi heidän työtilansa. He valitsisivat valikoimistamme vaatteita, joita haluaisivat työstää. He tekisivät uusia asuja niiden pohjalta ja laittaisivat asuihin oman merkkinsä. Tuotteet myytäisiin liikkeissämme. Molemmat osapuolet hyötyisivät – he saisivat nimeä ja asiakkaita. Asiakkaillemme olisi mielenkiintoista, että meillä olisi myynnissä tällaisia uniikkivaatteita! – Tämän lisäksi aiomme panostaa myös huonekalujen restaurointiin. Molempien projektien suhteen tulemme olemaan läheisessä yhteistyössä työvoimatoimiston kanssa. Siirrymme myymälöistä ensimmäiseen, Kalamajan kaupunginosassa, Koplin osaston ohessa toimivaan iCare-kauppaan. Myymälä avautui kesällä 2015 Tallinnan rautatieaseman kupeeseen. Tilassa on enemmän muotiputiikin kuin 8 SOTAHUUTO

[close]

p. 9

iCaren myymälät on sisustettu huolella: – Tavoitteenamme on erottautua ja luoda mielikuvaa laadukkuudesta, paljastaa projektikordinaattori Rita Samsonova (kuvassa yläoikealla). Annika (alhaalla vasemmalla) toimii Koplin liikkeen myymäläpäällikkönä. – Kierrätyksestä on tulossa trendikästä! On tärkeää olla siinä mukana! perinteisen kirpputorin henkeä, ja tämän Ced ja Rita allekirjoittavat. – Tavoitteenamme on erottautua ja luoda mielikuvaa laadukkuudesta. Tähän pyrimme kaikissa liikkeissämme. Annika on toiminut myymäläpäällikkönä Koplissa vajaan vuoden. Hän on iloinnut huomatessaan monenlaisten ihmisten löytäneen myymälän – myös turistien. – Toki haluaisimme nähdä lisää tuloja. Tulevaisuudessa aiomme panostaa entistä enemmän mainostukseen ja kampanjoihin, Annika toteaa hymyillen. Lopuksi vierailemme Mustamäen liikkeessä, joka avautui toisena liikkeenä huhtikuussa. Toiminta Mustamäellä on Cedin mieleen. – Mustamäe on Tallinnan kolmanneksi suurin asuinalue ja liikkeen myötä Pelastusarmeija on läsnä myös täällä. Lisäksi kapteeni Ave Mäe on aloittanut Pelastusarmeijan perhetyötä alueella. – Asiakkaat ovat alkaneet löytää meidät, Mustamäen liikkeen myymäläpäällikkö kertoo hymyillen. – Kierrätyksestä on tulossa trendikästä! On tärkeää olla siinä mukana! – Toivomme, että liikkeiden maine leviää ei ainoastaan mainonnan kautta vaan myös työn kautta, jota myymäläpäälliköt tekevät, Rita huomauttaa. Kautta maan Syksyn aikana Tallinnaan avautuu vielä yksi liike lisää – Lasnamäen kaupunginosaan. – Lasnamäen kaupunginosa on yhtä suuri kuin Tarton kaupunki, siksi haluamme jalkautua myös sinne. Tämän jälkeen ajatuksissamme on laajentua Tallinnan ulkopuolelle. Silloin on harkittava, että laajennammeko sinne, missä Armeija jo toimii (Narva, Tartto, Jõhvi ja Võru) vai avaammeko liikkeitä paikoissa, joissa Armeija ei vielä ole läsnä, everstiluutnantti Ced Hills valottaa tulevaisuudensuunnitelmia. – Kaikki riippuu resursseista, joten etenemme projektin kanssa harkiten. Toivomme ja rukoilemme menestystä toiminnalle! Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen iCare Kopli 8, Tallinna E. Vilde tee 122, Tallinna Turi 9, Tallinna (outlet) SOTAHUUTO 9

[close]

p. 10

KRIGSROPET Kolumn Barnmatsburkljus Dagklubbsledare är experter på att använda avdankat material och skapa något nytt av det. Genom åren har mina barn kommit hem med de mest fantastiska skapelser. Tomma mjölkburkar blir krukor, påsktuppar, kyrkor mm. Plastflaskor blir maracas eller stämplar medan tomma barnmats glasburkar blir änglar och färgade lyktor. De är riktiga återvinnare. En definition på återvinna är: ”bearbetning av en gammal vara så den kan användas på nytt”. När jag hör ”återvinna” tänker jag först på materiella saker men vid närmare eftertanke kan också abstrakta saker återvinnas. När depressionen slog till helt oväntat för flera år sedan trodde jag att jag aldrig mera skulle bli glad. Under den här tiden tappade jag aldrig tron på Gud men nog på mej själv. Jag kände mej misslyckad och använd. Ännu långt efter att glädjen kommit tillbaka hade jag svårt att våga tro på nåden. För ca 1 år sedan visade Gud mej nåden på ett speciellt sätt. Vi var på en orkesterresa i London och där gick allt snett. Jag hade PMS, blev arg och irriterad, jag trampade på en kvinnas sko i tunnelbaneträngseln så den lossnade och jag var av nöden tvungen att gå in på en allmän toalett utan att betala så att en arg vakt kom ut och skällde ut mej. Jag kände mej helt misslyckad och den känslan höll i sej ännu efter att vi kommit hem. Ekorrhjulet snurrade. Ju mer misslyckad jag kände mej desto mer irriterad blev jag och då kände jag mej ännu mer misslyckad. En natt en tid efter resan hade jag en dröm. Jag var i Jerusalem och stod vid vägkanten i folkträngseln. Jesus var på väg till Golgata med korset på axeln. När han var mitt framför mej stannade han och såg på mej. Jag strök honom över hans sårade sida och kind. Jag viskade som Petrus efter förnekelsen ”jag älskar nog dej”. Han tittade på mej med varma ögon och sa ”jag älskar dej också”. Jag blev alldeles varm inombords och när jag vaknade hölls känslan kvar. Jag tänkte, han gick för min skull till Golgata. Nåden var en gammal vara jag hört om sen barnsben men den fick en ny mening, jag återfick tron på den, den återvanns. Skulle Jesus vandra på jorden idag skulle han kanske säga: Jag är en återvinningsstation. Kom till mej och jag skall bearbeta dej och använda dej på nytt. Du kan bli ett barnmatsburkljus i världen. ”Se jag gör allting nytt” Kati Nordström soldat 10 SOTAHUUTO Frälsningsarméns kår i Tartu i slutet av 1930-talet. Barnvagnen skuffas av Nanna Granholm och i vagnen sitter Bernhard Granholm. Estland, den minsta och nordligaste av de tre baltiska staterna har på kort tid förvandlats till ett avancerat IT-samhällen. Med starka band till finländskt och svenskt näringsliv har man i rask takt utvecklats från sovjetisk planekonomi till EU-anpassning. Också Frälsningsarmén i Estland har genomgått och tvingats anpassa sig till stora förändringar sedan arbetet officiellt började den 3 december 1929 i Tallinn. Ensajnerna Ernst och Rut Molin blev då nationella ledare för Estland, som på den tiden var en del av den Lettiska administrationen i Frälsningsarmén. Bernhard Granholm, frälsningssoldat från Kristinehamn i Sverige kan på riktigt berätta om den tiden som ”Mitt Estland”. – Min far Wiktor Granholm, född 1904 tjänstgjorde på flera kårer i Sverige innan han tillträder sin tjänst i Estland den 6 februari 1930. På välkomstmötet i Tallinn deltog 600 personer och följande dag tog han tåget till Tartu där han skulle ha sin tjänst. Lokalen var packad med folk också i Tartu och över 500 personer var närvarande under det tre timmar(!) långa mötet. På kåren fanns då redan två estniska löjtnanter, 20 rekryter och ett 50-tal barn inskrivna i söndagsskolan. Frälsningsarméns möten var välbesökta, men också fridstörarna var aktiva och efter att det förekommit skottlossning vid ett möte, fanns alltid två poliser närvarande. Under två månader var det inte mindre än 250 personer som kom till tro och blev frälsta och i slutet av mars har man soldatinvigning. Frälsningsarméns arbete i Estland förbjöds officiellt i samband med att Estland efter kriget ansluts till Sovjetunionen. Men frälsningssoldaterna samlas ofta i hemmen till “Födelsedagar” och då Frälsningsarmén återöppnade arbetet 1995 blev länkarna mellan ”förr” och ”nu” åter tydliga. 1931 kommer en nyutbildad löjtnant för att arbeta på kåren i Tartu, hennes namn var Hilda Eiman. Drygt 50 år senare är hon en av de första tidigare soldater som blir en aktiv medlem på kåren i Tallinn efter återöppnandet 1995.

[close]

p. 11

Wiktor Granholm på Tartus plattform tillsammans med lokala salvationister. Bilden publicerad Nanna år 1931 och Wiktor i tidningen Granholm. Sõjahüüd. Mitt Estland Den sjungande revolutionen gjorde Estland självständigt 1991 men landets historia är längre än så. Också i Frälsningsarmén. Otaliga personliga berättelser och historieskildringar kompletterar bilden av ett litet land som ofta befunnit sig i stor förändring. Också i Frälsningsarmén. Född av svenska föräldrar i Estland, känner sig Bernhard Granholm berättigad att tala om ”Mitt Estland” och han har samlat data och historiska tidsangivelser i en bok med just det namnet, där berättar han vidare. – Min far undervisade cirka 25 barn som skulle bli så kallade barnsoldater, han sålde estniska Sôjahüüd, men även Frälsningsarméns tidningar på svenska, tyska, engelska och franska. Han håller friluftsmöten där han också spelar på sin kornett och mamma sjunger solo på Estniska. Varje söndag hålls det tre möten på Frälsningsarmén. Under den första vintern och våren på Frälsningsarmen i Tartu är programmet fulltecknat. De firas Lucia, Julmöten, julgransfester, nyårsvaka och 1931 startar med invigningsmöte. Den 24 februari är man ute på parad för Estlands frihetsdag och sedan är det möte för män, Hemlegion som är ett möte för kvinnor (Hemförbundet), Svenskafton, Påskmöten och flera möten på andra orter runt Tartu. Den 30 april finner läkarna tecken på lungtuberkulos hos Nanna och familjens situation förändras drastiskt. Då Frälsningsarmén officiellt återvänder till Tartu finns bröderna Bernhard och Arne på plats tillsammans med Veronica Sundin som är dotter till de svens- ka officerare som startade arbetet i Estland. – Samma dag letade vi efter det gamla Arméhuset där jag levde de första månaderna med mina föräldrar. I min födelseattest samt mötesprogram från 1930-31 finns adressen Tähe tänav 124 angiven som Frälsningsarméns lokal och vårt sökande tog sin början. Taxichauffören kunde inte engelska men med hjälp av en karta från 1930-talet letade vi oss fram långt ute i ett industriområde. Det sista numret var dock 118 och det var ett vattenverk. Stadsplan och gatunumreringen visade sig vara helt förändrad, men med hjälp att ett fotografi hittade min bror till sist den gamla arméfastigheten inne i de äldre delarna av Tartu, nu Observatoriegatan 72. – Jag föddes alltså i Estland men släktforskningen visar också att jag har estniskt blod i ådrorna. Elva generationer tillbaka på 1600-talet levde en förfader till mig, Arvid Lietzen i Kuresaare. Idag tillhör Estland en ny generation medborgare, landet mognar och utvecklas och även Frälsningsarméns arbete växer. Många är de människor som Salvationister på torget. säljer Biblar och Krigsrop i sina böner och goda tankar talar om ”Mitt Estland”. Eva Kleman & Kirsti Reponen Referater från ”Mitt Estland” av Bernhard Granholm Foto: Bernhard Granholms fotoalbum SOTAHUUTO 11

[close]

p. 12

ARMEIJASSA TAPAHTUU Tervetulokokous Territorion johtajan Patrick Naudin ja territorion naistyön presidentin Anne-Dore Naudin virkaanasettaminen ja tervetulokokous lauantaina 17.9. klo 17.00 Temppelissä, Helsingissä. Radio / TV Iltahartaus tiistaina 6.9. klo 18.50, YLE Radio 1 majuri Pirjo Vallinsalo Virallinen tiedonanto Ylennyksiä 11.6.2016 Kapteeni Timothy Clark, Tallinna, majuriksi 11.6.2016 Kapteeni Evelyn Clark, Tallinna, majuriksi Määrätty | Viro Aluetoimisto 1.9. 2016 Majuri David Kotrikadze, Alueupseeri, Viro Kapteeni Anna Kotrikadze, Naistyön johtaja, Viro Virallinen tiedonanto Hyväksytty koulutukseen Upseerikoulu 1.9.2016 Ana Krüger Vargas ja Eliel Vargas on hyväksytty upseerikoulutukseen Evankeliumin lähetit -kadettirenkaaseen. Uudet kadetit toivotetaan virallisesti tervetulleiksi territorion johtajien tervetulokouksen yhteydessä lauantaina 17.9. klo 17.00 Temppelissä, Helsingissä. Määrätty 1.9.2016 Kokelas Eliel Vargas Porvoon osaston johtaja 50 % Eliel Vargas hoitaa osastoa Helsingistä käsin. Ilmoitus Kapteenit Hannu ja Geraldine Lindholm lopettavat palvelun Suomen ja Viron territoriossa 31.8.2016 ja palaavat kotiterritorioon, Kanadan ja Bermudan territorioon. Hannu ja Gerry ovat palvelleet Suomen ja Viron territoriossa uskollisesti kahdeksan vuoden ajan. Annamme kiitoksemme kaikesta siitä työstä, jonka he ovat Kristuksen nimessä saaneet aikaan. 12 SOTAHUUTO Lukijoiden esirukouspyynnöt Voit lähettää meille esi­rukouspyyntösi: sotahuuto@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Sotahuuto, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä: ”Esirukous” Uskomme rukouksen voim­ aan! – Rukoilkaa tyttäreni perheelle siunausta ja turvallista perhe-elämää. Voimaa ja rakkautta myös toisen tyttäreni parisuhteeseen. Herra, järjestä myös sukulaispoikani asiat, niin että hän löytäisi elämän tarkoituksen ja saisi rakkaita ystäviä. Kiittäen ja siunaten – Pyydän esirukousta oman terveyteni puolesta. Olen yksinäinen. Rukoilkaa myös poikani ja tyttäreni tilanteen puolesta sekä varjelusta ja apua heidän perheilleen. Jumala kuulee rukouksia! Mummo Kotkasta

[close]

p. 13

KUUKAUDEN KAUPUNKI TARTTO Yhtä suurta perhettä Tartto on rauhallinen, mutta nuorekas yliopistokaupunki Etelä-Virossa. Myös Pelastusarmeija on suhteellisen nuori Tartossa. Toiminta sai alkunsa keväällä 2005. Tosin ennen neuvostoaikaa Tartossa toimi vireä osasto. Nyt Tarton osasto jatkaa samalla polulla luutnantti Anneli Aavikin johtamana. Tartu Jumalale! On torstai-aamu ja Pelastusarmeijalla Tartossa on alkamassa viikoittainen soppakeittiö. On puoli tuntia soppakeittiön aloittavan hartauden alkuun, ja osaston vapaaehtoinen Anneli on viimeistelemässä päivän lihakeittoa. Annelille auttaminen soppakeittiössä tuo sydämen riemua. – Käyn täällä soppakeittiöllä laittamassa ruokaa ja siivoamassa, se on vähän kuin harrastukseni. Arvokkaimmat hetket ovat, kun koditon ihminen tulee pyyteettömästi kiittämään ruoasta – se on arvokkaampaa kuin mikään rahasumma maailmassa, Anneli toteaa lämpimästi hymyillen, samalla keittoa hämmentäen. Keittiössä ovat auttamassa myös Sirje ja Nelli. – Olin aina halunnut tehdä vapaaehtoistyötä, mutta en ollut valmis matkustamaan ulkomaille avustustyöhön. Kuulin Pelastusarmeijasta kuusi vuotta sitten. Olen viihtynyt – en olisi täällä, jos en tykkäisi, Sirje naurahtaa. Nellillä uni johdatti hänet Armeijaan. – Näin unta Pelastusarmeijasta. En tuntenut Armeijaa tuolloin, kun eräänä päivänä kävelin tästä ohi ja näin unesta tutun paikan ja osastonjohtajan. Astuin sisään, kysyin saanko auttaa, ja siitä lähtien olen ollut mukana. Täällä on ihana kodinomainen tunnelma. Naiset ovat yhtä mieltä siitä, että avuntarvitsijoita on enemmän kuin mitä Armeija pystyy tukemaan. – Tarve on suuri ja rahaa ei ole. Todellisuus on, että he jotka ovat suurimmassa avuntarpeessa, eivät ole välttämättä edes löytäneet tänne. Tunnen muutamia yksinhuoltaja-suurperheitä, jotka ovat to- Tarton osastonjohtaja, luutnantti Anneli Aavik iloitsee osaston ilmapiiristä: – On palkitsevaa nähdä se miten hienosti he toimivat yhteen, ja tukevat toinen toisiaan ja minua. della syvällä. He ovat rukouksissani, Sirje toteaa vakavana. Parisenkymmentä ihmistä on kokoontunut osaston penkeille istumaan. Harmaatukkainen vanhempi herrasmies innostuu kuullessaan minun olevan Suomesta, ja esittää pitkän, kauniin runon suomeksi. Pelastussotilas Tõnu Urb taputtaa miestä toverillisesti olalle ja siirtyy johtamaan aamun hartautta. Tõnu muistuttaa kuulijoita, että Viro on Baltian maista ateistisin. Jumalan johdatusta tarvitaan. Hartauden jälkeen väki siirtyy ruokailutilan puolelle lihakeitolle. Osaston- johtaja Anneli Aavik paljastaa, että ai- emmin vierailla oli tapana jättää hartaus väliin ja tulla suoraan syömään, mutta osaston naisten äidillinen ote on saanut miehet ”ruotuun”. Maittavasta keitosta nautitaan hyvällä ruokahalulla. Pöydän ääressä on myös Põlvasta kotoisin ole- va Janek. – Olen käynyt täällä kymmenen ker- taa. Pelastusarmeija tekee mitä pystyy ja olen siitä kiitollinen. Istumme sotilas Tõnun kanssa myös ruoan äärelle. Lusikoinnin lomassa tiedustelen häneltä tuntoja osastoelämästä. >>> SOTAHUUTO 13

[close]

p. 14

Soppakeittiön hartauteen oli kokoontunut parisenkymmentä osanottajaa >>> – Kuusi vuotta sitten tulin sotilaaksi. Uskoon tultuani kävin adventti- ja metodistikirkossa, kunnes löysin paikkani täältä. Mieleeni on jäänyt silloisen johtajan Pirjo Mikkosen pitämä kokous, jossa Pyhä Henki oli niin vahvasti läsnä, että koko seurakunta itki. – Olemme täällä yhtä perhettä. Harras toiveeni olisi, että tänne tulisi lisää sotilaita, erityisesti miehiä, sillä olen Tarton osaston ainoa miespuolinen sotilas. Hyviä naisia täällä on, Tõnu naurahtaa ja jatkaa: – Toivoisin, että jatkossa olisi entistä enemmän yhteistyötä Suomen ja Viron sotilaiden kesken. Tulkaa tervehtimään! Luonnollisesti Armeijaperheeseen Tarton osastoa johtaa yksi territoriomme nuorimmista (27 vuotta) ja tuoreimmista upseereista, luutnantti Anneli Aavik. Anneli vihittiin upseeriksi Suomen Pelastusarmeijan 125-vuotisjuhlilla marraskuussa 2014. Pelastusarmeija tuli luonnollisella tavalla osaksi Annelin elämää. – Naapurini, joka toimi Koplin osaston talonmiehenä, mainosti minulle osaston lastentoimintaa. Kävin ja jäin. 15-vuotiaana minusta tuli sotilas. Oli mukavaa sulautua Armeijaan niin kivuttomasti ja nopeasti, Anneli naurahtaa. Annelilla ei ollut uskovaa perhetaustaa. – Perheeni oli itse asiassa hyvinkin ateistinen. Ajattelin aina, että joku suurempi voima on olemassa, mutta en oikein tiennyt, mikä se on. Vanhemmillani oli neuvostotausta, joten uskonto ei ollut sallittua. Mutta muistan aina, kuin- ka oltuani tuhma äitini sanoi: ”Älä itke äläkä ole tuhma, tai Jumala rankaisee sinua.” Jäin pohtimaan mikä tämä Jumala on... lastenhoitajako? – Mikä oli Pelastusarmeijan lastentoiminnassa hienoa, niin uskontoa ei koskaan pakotettu meille. Usko vain tuli mukaan. Minulla ei ole mitään erityistä uskoontulokokemusta, eräänä päivänä vain huomasin ajattelevani: ”Kyllä, uskon Jumalaan.” Taivaat eivät auenneet eivätkä enkelikuorot raikuneet, Anneli naurahtaa. Ajatus upseeriudesta syntyi elämän tuomista haasteista. Anneli otti vastaan tehtävän tulkkina Narvan osastossa. Samalla hänestä tuli kersantti. Asioita tapahtui, ja hän jäi osastoon yksin. – Aiemmin olin pohtinut, että onko upseerin elämä sitä mitä haluan: valmiutta sitoutumaan kaikkiin lupauksiin. Aikani Narvassa oli loppumassa ja minulle tuli selkeästi tunne, että kyllä, tämä on sitä mitä haluan. Anneli nautti ajasta upseerikoulussa ja samalla hän oli määrättynä avustajana Helsingin osastossa. Aika Suomessa tuo monia mieluisia muistoja mieleen. – Aluksi se oli vaikeaa. Kun ihmiset tulivat puhumaan kanssani, niin osaston rouvat sanoivat: ”Älkää puhuko englantia hänen kanssaan. Vain suomea.” Pohdin, että vihaavatko he minua. Mutta sitten ymmärsin, että he halusivat minun oppivan suomea. Se oli tehokasta! Kaipaan tiettyjä lauluja, kuten ”Tule, pyhä Henki”. Oi, kun rakastan sitä laulua! On monia vastaavia pieniä muistoja, jotka saavat minut kaipaamaan Helsinkiin. Helsingin osaston silloisista johtajista Hannu ja Gerry Lindholmista Annelilla on parhaat muistot. – He muistuttivat minua siitä, miksi haluan olla mukana Pelastusarmeijassa. He näyttivät, ettei uskon tarvitse olla tylsää! Anneli toteaa hymyillen. ”Äideiltä” tukea Valmistauduttuaan upseeriksi Annelin ensimmäinen määräys oli Tarttoon. Pian on kaksi vuotta täynnä osaston ruorissa. – Iloitsin, kun sain kuulla määräyksestäni. Vaikka olen nuori ja osaston jäsenet vanhempia, niin meillä on ongelmaton, keskinäinen kunnioitus. He opettavat minulle monia asioita, ja minä heille. On palkitsevaa nähdä se miten hienosti he toimivat yhteen, ja tukevat toinen toisiaan ja minua. Osaston naiset ovat kuin äitejä minulle. – On haasteellista olla vastuussa päätöksistä. Samalla kuitenkin tunnen rauhaa, sillä voin luottaa, että nämä uskomattomat vapaaehtoiset pyörittävät toimintaa. Yritän tukea ja haastaa heitä ottamaan myös vahvemmin osaa hengelliseen opetukseen. Tarton osastossa toimii neljä sotilasta ja viisi alokasta. – Viron aiemmat aluejohtajat Ced ja Lyn painottivat paikallista johtajuutta, ja strategiani onkin saada Tarttoon lisää sotilaita ja jäseniä. Sillä he ovat ne, jotka jäävät kun minä lähden, Anneli toteaa lempeästi hymyillen. – Ja toki toivon, että Pelastusarmeija tulisi entistä tunnetummaksi tarttolaisten keskuudessa. Edelleen on monia, jotka eivät tiedä, että toimimme täällä kristillisenä järjestönä. 14 SOTAHUUTO

[close]

p. 15

– Kun koditon ihminen tulee pyyteettömästi kiittämään ruoasta – se on arvokkaampaa kuin mikään rahasumma maailmassa, toteaa vapaahtoinen Anneli. Soppakeittiön ruokailuhetki Pelastussotilas Tõnu Urb Keittiössä ovat auttamassa Sirje ja Nelli: – Tartossa on yksinhuoltaja-suurperheitä, jotka ovat taloudellisesti todella syvällä. He ovat rukouksissamme. Pelastusarmeija Tartossa • Sõbra 48, Tartto • Paastearmee.ee, facebook: Päästearmee Eestis • Osastonjohtaja, luutnantti Anneli Aavik • Osaston viikko-ohjelma: maanantaisin ruokapankki, tiistaisin naistenpiiri, keskiviikkoisin vaatteiden jakoa ja raamattutunti, torstaisin soppakeittiö, johon sisältyy hartaus. Sunnuntaisin rukouskokous ja jumalanpalvelus. • Suunnitelmissa pyhäkoulun uudelleen aloitus ja liikunnallisen kokoontumisen aloittaminen • Ruokapankissa Pelastusarmeija toimii jakelukumppanina Tarton alueella. Vajaat sata kävijää käy viikoittain hakemassa ruoka-avustusta. Perheille tukea Tarton osastolla on vahva sosiaalinen panostus. Osaston viikko muodostuu maanantain ruokapankista, tiistain naistenpiiristä, keskiviikon vaatteiden jaosta ja raamattutunnista, torstain soppakeittiöstä ja sunnuntaisin kokoonnutaan rukouskokoukseen ja jumalanpalvelukseen. – Avuntarve on suurta, erityisesti suurperheiden keskuudessa. Meiltä tulee myös paljon avunpyyntöjä ihmisiltä, jotka asuvat kylissä Tarton ympäristössä. Sosiaalista apua tarvitaan siinä määrin, ettemme kaikkeen pysty vastaamaan. Erityisesti ruokapankki on ollut kasvussa viime aikoina: meillä käy yli 90 henkeä viikoittain, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Sosiaalitoimisto saa enemmän ja enemmän pyyntöjä, ja he ohjaavat heitä meille. Tarton osasto ei virallisesti ole ruokapankki, mutta autamme ruoan jakamisessa tällä alueella. Perheet tahdotaan huomioida myös muutoin. Tauolla ollut pyhäkoulu on tarkoitus käynnistää jälleen lähitulevaisuudessa. – Alueella asuvat suurperheet kaipaavat tätä. Meillä on tiedossa 15 lasta, jotka haluaisivat tulla. Rukoilemme, että asiat järjestyvät ja voimme aloittaa pian. – Lisäksi haluaisimme aloittaa liikunnallista toimintaa äideille ja sinkkunaisille. Liikuntakeskukset ovat liian kalliita monille. Olisi mukava tarjota naisille tällaista rentouttavaa toimintaa. Toki miehillekin, jos löydämme sopivan vetäjän. Ensi kuussa tutustumme Kajaanin osastoon Tulevaisuuden suhteen Anneli on luottavainen. – Osastolla on vahva selkäranka, ja tulemme varmasti näkemään uusia jäseniä ja sotilaita, Anneli toteaa hymyillen ja lähettää lopuksi terveiset Suomenlahden tälle laidalle: – Iso kiitos Suomen sotilaille, upseereille ja ystäville kaikesta avusta! Kaipaan Suomea! Toivottavasti saan kuulla taas pian laulun ”Tule, pyhä Henki”... Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen SOTAHUUTO 15

[close]

Comments

no comments yet